maanantai 30. marraskuuta 2015

My Universe


Siinä se nyt on. Minun Sophies Universe peitto. Puolen vuoden virkkausprojekti. Keväällä kun näin näitä vielä keskeneräisiä projektipeittoja oli ihan pakko aloittaa moinen. Olisihan tuo aiemminkin voinut valmistua, mutta välissä täytyy tehdä aina vähän jotain muutakin ja lankoja jouduin tilaamaan useamman kerran lisää.


Siitä tuli aivan valtava ja se on painava. Eli jos ajattelet tekeväsi peiton, tee  ihmeessä ohuemmasta (kokoa tulee jokatapauksessa ihan varmasti riittävästi) ja villaisesta. Puuvillainen Drops Paris peitto meinaan painaa. Olen tykännyt kovasti Dropsin langoista, mutta Paris vaikuttaa osin kehnolta. Tuntuu jo nyt hieman nyppääntyneen. Onhan tuo toki sohvalla pyörinyt aika pitkään. Kissat siinä nyhjänneet (ja oksentaneet päälle) kahvit kaatuneet ja koirakin varmaan käynyt sitten vähän nukkumassa siinä. Mutta sitä se elämä on.


Kokoa tuli 2,5x2m. Ohjeesta muokkasin vain reunaa, josta jätin muutaman pelkkiä pylväitä sisältävän rivin pois. Ohje on äärimmäisen hyvin kirjoitettu, joten suosittelen ehdottomasti kaikille. Kuvia on todella paljon, joten englanninkielentaito ei ole aivan välttämätön. Lisäksi jokaiseen pätkään taitaa vielä löytyä video-ohje.


Värien valinta oli jälleen erittäin hankala. Yritin seurailla isomman version värimaailmaa, mutta eihän se nyt ihan toiminut. Muutaman kierroksen myönnän purkaneeni täysin väärän värivalinnan vuoksi. Erityisesti pidän erikseen virkatuista neliöistä ja niiden värimaailmasta. Muutamia muitakin hyviä värikomboja sain tehtyä. Ainakin poistuin omalta mukavuusalueelta ja yritin yhdistellä kirkkaita värejä. Oppia ikä kaikki.



En pigottanut työtä ohjeen mukaan välillä, mutta muutama kerta olisi kannattanut. Lopussa on aivan hirveä työ saada keskellä olevaa kuprua suoraksi. Harmikseni myös kirkas sininen päästi hieman väriä valkoiseen pohjaan. Alareunan eriväriseen neliöön kirjailen vielä nimikirjaimet ja vuosiluvun muistoksi. Lopuksi pahoittelut kuvamääristä, se vaan on NIIN ihana ja täynnä yksityiskohtia. Pakko ikuistaa.

Lanka: Drops Paris
Koukut:3;4;4,5


 

 

6 kommenttia:

  1. Huhhuh. Onpa upea! En ole sivuillasi ennen vieraillut, mutta nyt päädyin tänne. Todellakin onnittelut tuollaisesta saavutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista, poikkeahan uudelleen mikäli käsityöt kiinnostavat

      Poista
  2. Onpa todella kaunis! Voi kun joskus itselläkin olisi aikaa tällaiseen projektiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun kierros illassa, sitten vaikka yksi sivu kerrallaan kun kokoa alkaa oleen. Hiljaa hyvä tulee.

      Poista
  3. Valtavan suuren työn vuoksi hurraa huuto!
    Upea.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...