maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kesäautoilua 2016




Viime vuonna teimme pienen kesäretken pohjanmaan suuntaan. Tällä kertaa matkaseurassa olivat vanhempani ja nyt kohteena Jyväskylä. Ensisijaisesti tarkoituksena oli käydä Suomen käsityön museossa. Omin käsin näyttelyssä esiteltiin sota-ajan jälkeisiä käsitöitä. Tietysti kiersimme kuitenkin koko museon. Alakerrassa oli esiillä kansallispukuja ja eräänlainen käsitöiden aikajana. Yllättäen museon kohokohta taisi olla tynnyrinäyttely keskikerroksessa, todella mielenkiintoinen! Omin käsin näyttely taitaa olla esiillä vielä elokuun loppuun, joten vielä kerkiää käymään!






Jyväskylässä piipahtaessa oli pakko käydä myös Toivolan vanhalla pihalla, jossa jo kerran aiemmin yritin vierailla, mutta paikka oli silloin suljettu. Kiersimme kaikki putiikit läpi. Manalan paja oli erityismaininnan tarpeessa, upeita taontatöitä. Täytyykin miettiä mihin näitä saisi sovitettua. Titityy on ihan uskomaton ensinäkemältä, että voi pirtissä olla niiiiiiin paljon lankaa! IHANAA.

Vaikka mitä sieltä olisi voinut ottaa mukaan, mutta yritin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja ostin vain Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Tiili ja Aholaidan tilan 100% suomenlampaan villalankaa beigenruskeassa sävyssä. On se kumma että täytyy ajaa parin tunnin matkan päähän näitäkin ostamaan, vaikka itse lampola sijaitseekin ihan viereisessä pitäjässä. Täytynee siis vierailla ihan paikan päälläkin. Lisäksi nappasin succaplokin silmukkastopin niin pysyvät menossa silmukatkin puikoilla.


Kovina kirppistelijöinä kiersimme myös jyväskylän kirpputoreja. Kirpputorien annista kun ei koskaan tiedä on vaikea lähteä suosittelemaan mitään. Mutta meidän kiertelymme perusteella jos yksi tulee valita on se Kirpparilla.fi. Hurjankokoinen halli, joka näytti olevan kovassa suosiossa. Pöytiä oli mielettömästi ja niin ihmisiäkin. Yhdessä pöydässä oli Vuorelman rohdinpellavavyyhtejä parilla eurolla, otin sieltä parhaat väri päältä. Lisäksi mukaan tarttui parilla eurolla samettinauhaa ja ihania retroja Suomen nappitehtaan nappilaattoja (huom! pesunkestäviä nappeja!) sekä puolipellavainen vohvelikylpytakki



Viimeinen kohde oli sitten Jyväskylän Kangaskauppa. Epäröintiä aiheutti ajaminen omakotitaloalueelle, mutta sieltä löytyi sitten ihan vallan mukava pikku putiikki, joka oli kuten titityy ihan kattoamyöten täysi, kankaita tälläkertaa. Ostin ihan liikaa... Myyjäkin nauroi kun kyselin talvitrikoitten perään, mutta niitä lähdin hakemaan! Lisäksi ostin värikkäämpiä lankoja peitetikkikoneeseeni ja yhden vielä mysteeriksi jäävän kankaan! Äitini ihastui kissakankaaseen, joten se lähti myös mukaan.
 


Tähän kaikkeen sai aikalailla hukattua yhden päivän, vielä olisi ollut muutama etappi paluumatkan varrella, mutta ne tulee jättää toiseen reissuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...