tiistai 16. elokuuta 2016

Olipa kerran kylmä talvi - erään huivin tarina


Tämän huivin alkujuuret juontavat viime talven huimiin pakkasiin. Muistaako kukaan? Lunta ei ollut juuri nimeksikään, mutta mittarissa oli miinusta yli tarpeen. Siitähän se ajatus lähti, mikä lämmittäisi paremmin kuin muhkea huivi? Jonossani oli pitkään ollut Ashby-huivi ja langatkin olin jo tähän ostanut. Laitoimpa huivin puikoille ja posottelin menemään.


Ravelry on siitä kiva, että ohjeesta näkee kerralla valtavasti muiden neulomia töitä. Miten eri värit ja langat toimivat eri ohjeilla. Sieltä sainkin idean käyttää Dropsin Nepalia (villa + alpakka). Useampi oli tehnyt huivinsa 10 kerästä ja näin minäkin kuvittelin tekeväni ilman sen suurempia laskelmia. No lankahan loppui kesken. Pari kerää olisi vielä tarvittu. 

En viitsinyt maksaa suuria postikuluja parin vaivaisen kerän vuoksi, sillä lähimailla ei ole dropsin myymälää. Joten työ jäi odottelemaan lankatilausta. Kun sitten tein lankatilauksen en vaivautunut tarkistamaan väriä ja arvatkaahan tuliko väärää väriä (langan väri saattaa poiketa kuvassa todellisesta väristä... niimpä!) ja ei palautus mahdollisuutta. Taas viivästyi huivin valmistuminen.Seuraavassa mahdolliessa tilauksessa oli väri kyllä oikein mutta tilasin 2x2 kerää jostain mystisestä syystä. Lankavarasto melkeimpä siis kasvoi tästä säätämisestä. Saldo Huivi + 4 ylimääräistä kerää!


Huivin ohje on hyvin kirjoitettu. Ensin neulotaan reunus ja lopuksi keskustan kolmio. Kameli värisävystä kuvio erottuu kauniisti.Vitosen puikoilla huivista tuli huiman iso, kuvista sitä ei oikein ehkä hahmota, mutta tämä on valtava. Minun ei varmaan pitäisi neuloa mitään yli 4,5 puikoilla. Pingottamaan en edes alkanut, tästä olisi tullut ihan mahdottoman kokoinen.Kyllä tähän kelpaa kietoutua kun kylmät ilmat seuraavankerran saapuvat.


Lanka: Drop Nepal 11,5 kerää
Puikot: 5


2 kommenttia:

  1. Oih, olet tehnyt upean Ashbyn! Aloitin tätä joskus mutta lankavalintani ei ollut toimiva, joten purkuun meni. Nepalia en ollut tullutkaan ajatelleeksi, joten kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Dropsin Alpakkajuhlat ovat kohta ihan oventakana, (lisävinkkinä)!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...