sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tapsan paketti

Lankalauantaina lemppari nettilankakauppani Lankatalo Tapion kauppa laittoi kaikki Dropsin langat -25% aleen. No pakkohan sitä oli sitten shoppailla!! Itse asiassa olin ajatellut tilailla kesällä langat Sophie's Universe peittoon kun paris tulee alennukseen. Tähän kun lankaa uppoaa aika paljon, tulee tarjouksesta jo hieman rahallista säästöäkin. Joten klikkailtiin sitten erinnäisiä miellyttäviä ja toisiinsa sointuvia värejä ostoskoriin. Valkoista varmasti tarvitsee tilailla myöhemmin lisää, menekkiä kun on vaikea arvioida, mutta pääseehän näillä alkuun.


Hillitsin hieman itseäni ja parisien lisäksi otin vain cottonmerinoa villatakillisen verran. Taisi muitakin olla shoppailemassa, sillä hieman pidempään tuntui toimitus kestävän kuin aiemmilla kerroilla.

Koukku pääsee heilumaan kyllä vasta hieman myöhemmin, sillä lupasin itselleni etten aloita peittoa ennenkuin viimeinen kouluprojekti on vihdoin saatu aloitettua. Palkintona saa sitten tehdä aina yhden vihjeen kun homma edistyy...

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...