Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsineet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. helmikuuta 2018

Överi on parempi



Jotkut neuleet ovat vain rakkautta ensisilmäyksellä. Huutavat, että tuo on niin minua. Niin kävi tämän kanssa, kun näin sen Neulovan nartun blogissa. Pian tilasinkin kirjan Vakker strikk til alle årstider (ja siis onhan täällä kaikkea muutakin mieletöntä neulottavaa) ja sitten vain lankoja miettimään. Tähän väliin tulisi mieletön stoori langoista, mutta jätetään se väliin ja keskitytään itse ihanaan neuleeseen.



Aloitin neuleen jo viime keväänä, kun langat tulivat, mutta kesän tullen se jäi tauolle. Taukoilu aiheutti pieniä pulmia neuletiheyteen. Alussa tein kolmosen puikoilla, sitten kuvio tuli tutuksi ja langan liukkaus ei enää häirinnyt. Sai ottaa isommat puikot. Tauon jälkeen niillä tulikin liian löperöä ja sai siirtyä taas pienempiin, kunnes neulontatuntuma taas palasi. Aika poukkoilu sanon minä.


Mietin pitkään neulonko tasona vai steekkaanko ja päädyin sitten johonkin näiden kahden välimuotoon. Takin etusauman tein steekkaamalla, joten alaosa on neulottu pyörönä ja yläosa sitten edestakaisin etu- ja takakappaleena. (Niin ja hihat pyörönä, ja yläosa edestakaisin) Ja kyllä taas jännitti se leikkaaminen! On tuo alpakka sen verran liukasta, että vaikka kuinka ompelin (koneella) siksakia sauman reunoihin, niin silti jäi pieni pelko purkaantumisesta. Jatkossa siis en aio alpakkaa steekata. Eikä se kirjoneule nurjalla nyt niin kamalaa ole, kaikkeen tottuu ja harjoittelu tekee mestarin.



Kirjontaa ja koristelua tähän kuului ihan kamalasti. Ja vaikka se on juurikin SE-JUTTU tässä neuleessa. Se ei ole minun vahvuusalueeni. Viimeistely vei siis aikaa. Vaikka täytyy sanoa, että kehityimpä tässäkin kovasti. Kukkien reunukset kirjoin (onkohan tämä nyt sitten se linnunsilmäpisto?), mutta suorat osuudet virkkasin. Näiden päälle vielä hieman paljettien ja helmien ompelua. Voisiko tämä olla jo vähän liikaa minullekkin? Ei kai. Överit on parempi kuin vajarit.


Olin valinnut värit täysin tietokoneen ruudun välityksellä ja kontrastivärit eivät sitten toimineetkaan kotona lankoja katsellessa. Otin uudet kontrastivärit jämälangoista ja tietysti siinä kävi niin etteivät ne riittäneet. Pientä metsästystä sai siis harrastaa ja lankavarastoihin taisi nyt kuitenkin tulla plussaa, alkuperäisen vähennysajatuksen sijaan.



Hupun hapsut tuottivat kovasti päänvaivaa. Google -translatorin kanssa ymmärsin kyllä mitä virkata, mutta joku viimeinen pointti ohjeesta jäi hämärän peittoon. Kyselin apua  norjan osaajilta, mutta ei auttanut. Lopulta (tämä olisi tietysti pitänyt tehdä ensimmäiseksi) laitoin viestiä neuleen suunnittelijalle ja sain videon siitä miten hapsut muodostuvat ja täytyy todeta, että empä olisi moista keksinyt itse tehdä.


Aikaa tämä vein, mutta hyvää kanaattaa odotuttaa.

Tästä tuli aika mieletön.


Ohje: Rosa på ball - Sidsel J Hoivik
Lanka: Takki (ruskea  350g puuteri 250g), Huppu (r.  350g p. 100g), Kynsikkäät (r. 50g) roosaa korosteväriä 100g ja kahta koristeväriä jämäkerien verran
Puikot: 3 ja 3,5
Koukku: 3

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Jokainen päivä on ystävänpäivä



Oikeasti nämä olisi pitänyt kuvata vanhassa tyylikkäässä autossa, jossa on aivan jäätävän iso ohjauspyörä ja jalopuinen kojelauta. Tyylikkäät ajohanskat nämä meinaan. No ei löytynyt sellaista kuvausrekvisiittaa niin vedettiin pyhätakki päälle ja räpsittiin kuvat työhousut jalassa. Mutta ei ne kuvat mallia pahenna, se on suorastaan nerokas!


Nimittäin luontireunan silmukat muodostavat sydänkuvion (joten nyt saa luvan kanssa luoda ihan kunnolla tiukkaan!). Mitä tiukempi luontireuna sitä paremmin sydän pysyy kuosissaan, minulla toisessa hanskassa hieman jäi lörpöttämään sydän. Alussa venkoillaan sinne sun tänne, lyhennetyt kerrokset tulee olla hallinnassa tämän mallin kanssa! Ja sitten kuin varkain kämmenosa onkin valmis ja aloitetaan sormien neulominen, ihan perinteisesti tälläkertaa. Nopeaa ja hauskaa neulottavaa, ei pääse kyyllä kyllästymään (ennenkuin sormissa) kun jatkuvasti on jotain meneillään. Viimeiseksi neulotaan rannekeosa.


Muokkasin mallia vain niin, että jälkikäteen ompelin hieman sydämen kärjestä kiinni, jotta sain kauniimmin asettuvan sydämen kämmenselänpäälle. Tämä ehkä olisi ollut vältettävissä tiukemmalla aloituksella kuten yllä kerroin.




Lankana käytin jämälaatikkoon jäänyttä vuorelman Satakieltä, joka on ohut 100% villalanka, joten mitään superkestäviä näistä hanskoista ei tullut. Mutta mallikin on sellainen että ehkä niitä ei ihan jokapäivä käytetä. Jännäsin kokoajan että loppuuko se lanka kesken, vaikka punnitsin kerän ja totesin sen riittävän. Hyvin riittikin.





Lanka: Vuorelman Satakieli (valmistus lopetettu)
Puikot:2


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kolme kovaa suomalaista


suomenlampaan väinämöinen aholantila


Lankaa meinaan! Australialainen LilliPilli huivi muotoutui kolmesta enemmän tai vähemmän suomalaisesta langasta. Luonnonvalkoinen Lankakauppa Kujeen Aapeli on odotellut kärsivällisesti lankalaatikossa inspiraatiota. Ruskean Aholaidan tilan langan ostin Titityystä yhdessä Louhettaren Luolan tiilen punaisen väiskin kanssa. Epäselvyyyksien välttämiseksi Louhittaren luolan lanka on värjätty suomessa, mutta alkuperämaa on saksa. Kaksi muuta ehtaa suomenlammasta. Langat toimivat todella hyvin yhteen. Eivätkä nämä kovilta tunnu ollenkaan, päinvastoin! Tuuletellaan vain suomalaisten lankojen puolesta! Pitäisi enemmänkin suosia kotimaisia merkkejä myös neulontapuolella.


Huivi neulotaan edestakaisin jatkuvasti kaventaen ja lisäten. Tuloksena on kiva vinottainen malli, joka asettuu kaulalle ja laskeutuukin todella hyvin. Tein hieman pienemmillä puikoilla kuin ohjeessa ja niinpitkälle kuin langat riittivät ja aivan riittävän iso tästä tuli. Pitsiosiot ja toinen raitaosio ovat lyhyemmät kuin ohjeenmukaan. Mutta ei haittaa. Olen kovin viehättynyt tästä pitsin ja yksinkertaisen ainaoikein neuleen yhdistelmästä, mielestäni todella kiva. Pitsinen timanttikuvio vaati keskittymistä ihan todenteolla, raitaosuudella saikin sitten pistellä menemään huoletta. Tämä onkin ensimmäinen neule minkä uskalsin (kehtasin?) ottaa mukaan elokuvateatteriin. Parituntisen leffan jälkeen virheitä ei ollut paljoakaan korjata vaikka epäilin miten pimeässä onnistuu. Hyvin, eikä mennyt aikaa hukkaan (leffavalinta ei meinaan ollut ihan paras minulle)




Malli: Lilli-Pilli
Lanka: Lankakauppa Kujeen Aapeli, Aholaidan tilan kaksisäikeinen suomenlampaanvilla ja Louhittaren luolan Väinämöinen
Puikot:3,5




Hanskat ovat Väiskistä myöskin ja erittäin mielenkiintoiset tehdä. Ohje on ilmainen, englanninkielinen ja hieman vaativa. Homma aloitetaan neulomalla ranneke poikittain kahdessa osassa ja kaksipuolisena. Rannekkeen jälkeen näpertelyä riittää kämmenselän palmikkokuvioissa, muutoin aika suoraviivaista ja sormien kanssa saa taas sitten tylsistymiseen asti tuskailla. Palmikkoja syntyy tässä ihan tyhjästä ja loppuukin joten tarkkana saa olla. Todella kauniit vaikka itse sanonkin. Kerrankin tuli niin tiukkaan pisteltyä että puikot olisivat saaneet ehkä olla neljännestä isommat.




Malli: Kingdom
Lanka: Väinämöinen tiili
Puikot:2




torstai 20. lokakuuta 2016

Uutta rispektiä neulesuunnittelijoille!


Eilen ilmestyi jännittävä lehti. Siinä nimittäin oli minun (!!) suunnittelema ja toteuttama työ.

Näin ihan sattumalta Kotiliesi käsityölehden nettisivuilla alkukesästä kilpailun ja päätin sutaista yhden ajatuksissa olleen työn paperille, sillä se sopi kilpailun teemaan: Ideoi asuste Jukka Rintalan suunnittelemaan juhlapukuun. Pidin kilpailun ajatuksesta; suunnittele ja ideo, toteutus vasta tuomariston päätöksen jälkeen. En nimittäin koskaan olisi osallistunut kisaan, jos neule olisi pitänyt ensin valmistaa ja lähettää. Pääsin aivan yllättäen finalistien joukkoon!

Emme tienneet millainen juhlapuku tulee olemaan, vain että se olisi musta kultaisin koristein. Suunnitelmani ei aivan ehkä pääse oikeuksiin yläosan kanssa. Kääty tulisi paremmin esiin olkaimettoman yläosan kannsa. Lisäksi käsinosiot on puettu kuvassa väärin, tarkoituksena olisi palmikon alkaa kämmenselän päältä, ei sormesta.


Ohjeen kirjoittaminen oli minulle uutta ja outoa. Jos jotain, niin tämä kokemus antoikin lisää kunnioitusta neulesuunnittelijoille. Kyllähän sitä itse modailee ja tekee kaikenlaista säätöä ja muuta. Mutta onkin aivan eri asia saada toinen ihminen tekemään saman ja vielä pelkkää tekstiä lukemalla. Ohhoh. Mutta jotain saatiin paperille ja hyvä näin. Toki työ myös poikkeaa hieman perinteisistä neulottavista asioista. Helpompihan olisi ehkä kirjottaa ohje sukalle, mutta aloitetaan vaikeamman kautta.


Lanka Merinoull on ihanana pehmeää, mutta kierre hajoilee jonkinverran, jolloin saa olla tarkkana, että kaikki langat tulevat silmukkaan. Väriä tämä ei päästänyt ollenkaan, ei sitten yhtään! Siitä plussaa. Yleensä mustista neuleista tuppaa irtoamaan vaikka millämitalla väriä.



Malli: Kääty ja palmikkohihakkeet! Kotiliesi käsityö 10/2016
Lanka: SandnesGarn Merinoull, musta 4 kerää
Puikot:5

Lehdessä on siis esiillä finalistit ja lopullinen voittajatyö esitellään Tampereeen Käsityömessuilla ensikuussa. Messuja tulee odotettua siten tuplainnokkaasti!





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...