maanantai 26. marraskuuta 2018

Kotitiikeri


Aloitettuani neulomisen uudelleen, olisiko seitsemisen vuotta sitten, hamstrasin paljon lankoja ja kirjoja ihan vain silkasta innosta. Aina ei ollut aivan käsitystä mitä langasta tekisi, mihin se sopisi tai paljonko sitä edes tarvittaisiin. Tämänkin langan ostin ihan vain eläessäni violettia kautta, koska se vain näytti niin kivalta (vyyhdillä voisin vielä lisätä). Pallona se ei sitten aivan miellyttänyt minua ja lopullinen neulepinta yksinäänkään ei ole ihan sitä minulle ominta. Varastojani pienentääkseni neuloin kuitenkin sukat jos toiset tästä langasta.


Mallin kohdalla päästääkin sitten siihen extempero ostokseen eli Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirjaan. Nappasin sen 7 eurolla alennusmyynnistä Oulunreissulla. Ja tämä on kyllä ollut kerrassaan mainio ostos. Ohjeista olen tehnyt jo useamman sukan ja ensimmäiset sormikkaanikin tein tämän kirjan perusteella. Todella hyviä perus ohjeita, joissa muokkaamisvaraa kun taitoa karttuu. Lämpimästi voin suositella, mikäli kohdalle kävelee. 


Tämänkertainen ohje on Kotitiikeri. Perussukka, jossa juju on varren käänne, nilkkoja tuplalämmittämään. Käänteet menivät minulta väärinpäin kun aivoni eivät nyrjähtäneet oikein silmukoiden poimimista varten, mutta tuo nyt ei haitanne. Ompelin myös napit kiinni napinläpiin, sillä koen että eivät muutoin välttämättä pysy kiinni ja eipä minulla ole tarvetta niitä aukoakkaan. Ja jotenkin ihmeellä lanka neuloitui ihan kohtalaiseksi pinnaksi.



Ohje: Kotitiikeri - Jenni Österman
Lanka: Nalle? käsinvärjätty
Puikot: 2,5



keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Messuilut tälle vuodelle paketissa


Messupostaus tehty yhteistyössä Tampereen messujen kanssa, vastineeksi pääsylipusta.



Viime viikonloppuna oli taas käsityövuoden huipennus eli Suomen kädentaidot messut. Tänä vuonna kävin ensimmäisen kerran kahtena päivänä. Perjantaina pikavisiitti muutaman täsmäostoksen kanssa ja sunnuntaina sitten ajan kanssa. Kaiken kaikkiaan laskimme, että nämä olivat ehkä viidennet tai kuudennet käyntikerrat messuilla. Joten voinemme tituleerata itseämme kokeneiksi messuillakävijöiksi. Selvisimmekin sunnuntaina aika nopeaan kierroksestamme. Osasyynä se että kaikki olivat jo kerran käyneet edellisinä päivinä ja osaksi että tiesi millä kojuilla ei ole meille osavaa tavaraa eikä niitä tarvinnut käydä ihan kaikkia kurkkimassa.

Nuppuprintin ihania trikoita ja Käpysen(Mereen) trikoota perjantailta

Messut mainostivat uudistuksia ja täytynee sanoa että moni olikin hyvä parannus. Tulimme parkkipaikan toivossa heti aikaisin aamusta ja oli mukava yllätys että pääsimme Deli-alueelle kiertelemään jo ennen messujen aukeamista. Sieltä löytyikin kotikulmien Tyrnikka, jonka osastolla oli marja-glögejä maisteltavana. Marja-glögit näyttivätkin olevan uusi juttu (tai saattoi näitä ennenkin olla, emme delialueella ole paljoa pyörineet aiemmin). Lupasimme hakea pullot vielä ennen kotiinlähtöä, sillä niiden kanniskelu koko päivää ei innostanut.

Isännälle keittiöremontin valmistumiseksi luvattu keittiöpaperiteline
 Pikkuhallin uusi järjestys saa ehdottomasti suuret kiitokset, nyt sen kiertäminen on super-paljon helpompaa, ei tarvitse ärsyyntyä hyppivistä riveistä. Lisäksi kahviloissa ei tuntunut olevan jonoa juuri ollenkaan, vai sattuiko vain sellainen väli meille. Kaksi ensimmäistä päivää olivat aika tunkuisia, mutta sunnuntaina olikin yllättäen aika väljää. Katsotaan pitääkö sunnuntai valikoida päiväksi ensivuonna. Toki osasta tuotteista oli jäljellä vain yksi kappale tai ne oli loppuunmyyty. Kuten perjantaina nappaamani paperitelin, joita myytiin sunnuntaina postituksella.




Wetterhofin nukkatyynyt





Fyberspatesilta ostin ihan super pehmeää ja kiiltävää lankaa, joka saa neuloutua paidaksi. Pyörittelin jälleen kädessäni myös vaaleanpunaista mutta puhuin itseni irti siitä.Vaikka pinkki on pop ei se sopine joka paikkaan. (Kotona on kyllä yksi vyyhti joka voisi mennä näiden kanssa..) Nämä värit puhuttelivat minua usealla osastolla mm. Wetterhoff ja G-uld.


G-uldista puhuttaessa (tuo tanskalainen käsinvärjätty ihanuus) käsi ylös kuka ei voinut vastustaa heidän osastoaan. Siis kerrassaan upeaa! Olisin voinut napata useamman tarvikepakkauksen ja lankaa vaikka kuinka ja paljon! Siksi onkin huvittavaa, että ostin heidän osastoltaan kaikista eniten harmaata lankaa.  

Vaikka pidänkin kotimaisen suosimisesta olivat nämä ulkomaiset kutsuvierasesittelijät todella mukava piristys, toivottavasti heitä nähdään myöhemminkin uudelleen.


Majapuun osastoa odotin paljon, mutta harmikseni ihanat merinot eivät olleet päässeet messuille mukaan. Onneksi posti vielä toimii. Lohdutuksena otin vähän ötökkäkangasta poikien paidaksi.

Ensivuonna sitten uudelleen taas. Nyt neulomaan ja ompelemaan uudelleen inspiroituneena!

Tyrnikan mansikka-glögi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...