Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. toukokuuta 2017

Oppitunteja tilkkuilusta


Tämä on nyt se minun keväinen villitys, joka korvasi virkkauksenkin.

Alkusaatteeksi sanottakoon, että tilkkutöitä en ole tehnyt. Ja seuraavaksi onkin hyvä todeta että aloitetaan sitten vaikeimmasta päästä. Yhdessä tilkkublokissa kun oli kolmattakymmentäpalaa niin hei ihan aloittelijalle joo. No tyhmästä päästä tai pitäisikö sanoa kärsimättömästä saa sitten tuntea tuta. Oppitunti 1: Aloita yksinkertaisesta mallista.


Dog gone cute peitto on ulkomaalaisesta blogista bongattu ja siitä on aikoinaan järjestetty; ommellaan yhdessä pari blokkia viikossa "quiltalong". Ohjeet löytyvät edelleen ja niiden pohjalta toteutin pienemmän version, joka sopii vaikka vauvan köllöttely peitoksi. Isommasta voi koota jo vaikka ihan sängynpeitteen.

Turkoosin puuvillakangas on ollut minulla pitkään, en edes muista miksi sen joskus ostin. Nyt päätin käyttää sitä väripohjana. Tampereen reissulla yritin etsiä lisäkankaita Eurokankaasta, mutta tarjonta oli laihahkoa. Onneksi huomasin lähteä "sivukujille" ja löysin Poppanavakkaan. Pää menikin siellä sitten ihan pyörälle, varaa mistä valita! Ostin mustikkakankaan ja valkopohjaiset perhoset, toki mukaan tarttui myös pari ylimääräistä projektiin kuulumatonta tilkkupalasta.


Valkoinen "pohjakangas" on taas omista varastoista ja kyllä puuvillaa, mutta totesin että ei ole kovinkaan hyvää. Kyllä laatukankaat vaan helpottavat hommaa huomattavasti. Tämä rispasi tiiviistä kudonnastaan huolimatta ja ei asettunut silityksessäkään niin hyvin kuin käsityöpuuvilla. Oppintunti 2: Satsaa laadukkaisiin kankaisiin Epähuomiossa joku voi luulla että tilkkuiluun käytetään epämääräiset kankaanloput, mutta ehei tämä nielee ihan metrikaupalla "oikeaa" kangasta.

Lisäksi kontrasti koirien kasvojen vaalean perhoskankaan välillä jäi aika huonoksi, joten joku muu väri olisi ollut parempi. Nyt säästettiin siis väärässä paikassa. Niin ja sekin vielä, että ne vauvat varmaan voivat puklailla jotain kellertävää nestettä, josta jää kauheita tahroja? Valkoinen siis erittäin hyvä pohjakangasvalinta. Oppitunti 3: Tarkista kankaiden kontrastit ennen kaikkien palojen leikkaamista...

Vaikka minulla oli käytössä tilkkuiluun tarkoitettu leikkausrulla, tarkkuutta vaaditaan leikkaukseen seuraavalla kertaa. Epäilen että milli siellä toinen täällä aiheutti sen että kaikista saumoista ei tullut aivan yhtä pitkiä. Pääasia on että nämä nyt koiraksi tunnistaa. Joku muu saattaisi repiä pelihousujaan, mutta minä menen näillä. Oppitunti 4 ja 5: Mittaa, mittaa ja mittaa, tähän voidaan myös lisätä silitä, silitä silitä.



Peitto lähetettiin tikattavaksi Töölön tikkaamoon ja olin jo ennalta katsellut muualla tuota perhosia ja ampiaisia sisältävää kuviota. Ajatuksissa oli että ne ikäänkuin lentelisivät koirien naaman edessä. Olin toivonut sinisen/turkoosin värisiä tikkauksia, lähinnä tuomaan hieman väriä muutoin niin vaaleaksi muodostuneeseen pohjaan. No aika hillittyjä ovat tikkilangan värit, mutta ehkäpä niitä ei olekkaan ihan kaikissa sateenkaarenväreissä, kun usein se tikkaus ei ole se minkä kuuluu näkyä kaikista eniten.


Peitto on viimeistelty kaksinkertaisesta kankaasta tehdyllä tereellä. Myöskin reunus on kaksinkertainen kulutuskestävyyden vuoksi. Nyt sai jo vanha Husqvarna hieman painaa kun viimeistä ommelta tehtiin, kankaita oli paikoitellen meinaan päällekkäin jo aika monta. Mutta hyvin tikkasi.

Lopputulemana voisin todeta tilkkuilun olevan kyllä oma ompelulajinsa ja ehkäpä kokeilen jotain hieman yksinkertaisempaa vielä, ennenkuin säntään seuraavan ihastukseni Fancy Forest peiton kimppuun!



Ai niin ja jäljellejääneistä tilkuista tein vielä settiin sopivan hypistelylelun. Tässä on sisällä huovan kanssa paistopussi ja rapina on kerrassaan mahtava! Jos se ja koirannaama ei kiinnosta niin lisäksi voi hypistellä puupalloa tai kulkusta. Play-merkki on vanhoista housuista leikattu aikoinaan talteen ja sopii minusta tähän tosi kivasti. Oikein onnistunut sanoisin.

torstai 9. helmikuuta 2017

Kuka siellä liikkuu?



Talvisilla koiranulkoilutuslenkeillä on kiva katsella hangesta löytyviä jälkiä. Riippuen lenkkeilymaastosta useinmiten näkyy toisten lenkkeilyttäjien ja koirien jälkiä. Asutusten tienoilta löytyy usein myös jäniksen, kissojen ja lintujen jälkiä. Metsälenkillä törmää sitten jo ihan peurojen ja hirvien jälkiinkin. Harvemmin noita villejä kynnellisiä onneksi (?) jäljistäkään näkee.


Tästä inspiroituneena päätin tehdä pienen vauvan/nukenpeiton. Ravelrystä löytyikin sopivasti valmiita kuvioita susi, hirvi, karhu ja saukko ovat Anna Koskelan käsialaa. Itse kuosittelin hiiren, jäniksen ja nokian-saappaan jäljet. Loput löytyivät myöskin Ravelrysta, osa vaati hieman pientä muokkausta sopiakseen pienempään ruutuun. Linkki ohjeisiin löytyy alhaalta ja mikäli minun kuosini kiinnostavat ne saat kyllä laittamalla sähköpostia.


Peiton reunaa kiertää yksinkertainen helmineule, joka myös erottelee jäljet toisistaan. Lankana on puuvilla-villa. Neulominen on vaihtelevan kuvion vuoksi hyvinkin koukuttavaa!



Lanka: Puuvilla-vailla n. 125g
Puikot: 3,5



keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Puffff


Tässä taitaa tulla viimeinen puffi-postaus pitkään aikaan. Neuloin meinaan lähes kaikki mahdolliset jämälangat kesän aikana puffeiksi. Koristelinkin niitä ihan olantakaa. Nyt menee kyllä hetki, että saa tehtyä projekteja joista tulee sopivia jämälankoja näihin käytettäväksi.


Sekalainen seurakunta, Talo; peitossa seikkailevalle tontulle. Sydän, kyyhky ja kissa. Pitäisiköhän kissalle vielä tehdä silmät?


Iiik! Ötököitä! No täytyyhän Beekeeper's quiltissa olla amppareitakin!


Ja niin saapui yö



Yöllä liikkuvat ainakin pesukarhu ja pöllö, mitä mahtaa sorsa tehdä?



Hieman erilaista pintaa. Kukka virkattu kirjontalangoista.


Yksi lempisetistäni; lintuja. 

Ja lopuksi kaikki.


tiistai 9. elokuuta 2016

Pufff


Taas on esiteltävänä muutama silmukkajäljennyksellä tehty puffi.

Pöllöhän on aina muodissa. Yllä on helmipöllö.



Tästä setistä tuo bambi on varmaankin lempparini tähänastisista puffeista. Kukat eivät onnistuneet ihan toiveiden mukaan.

Jos jollakulla on hyviä  ideoita jäljennettäviin kuviin otan ehdotuksia innolla vastaan. Ravelrystä löytämäni ovat jonossa, mutta lisää kaivattaisiin. Tulevan peiton teemana on luonto, joten avaruusraketteja ei kannata ehdotella.

Kuvittelen höperössä romanttisessa mielessäni kuinka täkin kuvista voisi joskus kertoa useamman kuin yhden iltasadun lapselle. Keksiä tarinaa sitämyöten, kun kuvia osuus silmään. 

"Hopean harmaa pöllö katseli tuimilla tummilla silmillään, kuinka pieni kauriivasa lepäili keskellä vehreää kukkaniittyä ..."


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Puff


Ikuisuusprojekti nro 1. Beekeeper quilt jatkuu muutaman vuoden tauon jälkeen. Kuten moni muukin aloitin tämän projektin vuonna 2012 aikalailla pian ohjeen ilmestymisen jälkeen. Olin vasta silloin aloitellut fingering vahvuisella langalla neulomista, joten jämiä ei ollut kertynyt nurkkiin kovinkaan paljoa.


Yritin kuitenkin pysyä peiton alkuperäiselle ajatukselle uskollisena ja tehdä kuusikulmaisia hexipuffeja vain jämälangoista. Olen kylläkin käyttänyt kaikkia mahdollisia langanloppuja nähin puffeihin, enkä vain pitäytynyt fingering vahvuudessa. Hieman kun säätää silmukkamääriä ja kerroksia niin kyllä ne sinne uppoavat.


Koska lankamakuni on aika yksivärinen, ehkä hieman semisolidia mukana. Olen koristellut osan puffeista kivoilla silmukanjäljennyskuvilla saadakseni peittoon hieman eloa. Yllättävän aikaavievä tämä on, sillä yksi puffi ei ihan hetkessä valmistu silmukoiden jäljennyksestä puhumattakaan!


Yritin hieman tyhjennellä jämälankalaatikkoa tähän projektiin sopivista langoista, jotta voin sitten taas neuloa uusia jämiä tilalle. Samalla tarkistin puffiluvun, jota ei olisi pitänyt tehdä! Himpanverran alle 200 ja tästä määrästä ei tee vielä isoakaan peittoa. Joten palataan laskentaan vasta sitten kun kaksi isoa paperikassia on täynnä eli ehkä joskus 2026.


Yleensä puffit täytetään vanulla tai langanpätkillä tai mitä nyt sattuu löytymään. Mutta yhteen tein napilla suljettavan salalokeron. Keksikäähän nyt mitä ihmettä laitan tähän pieneen salaluukkuun kun peiton saan valmiiksi?


Mikäli innostuit projektista, peiton (tai mitä ikinä päätät tehdäkkään) ohje löytyy ainakin Tiny Owl Knits:in ravelrysivulta The-beekeepers-quilt. Koriste-ohjeita taasen hausta sanalla Hexipuff.



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Talvinen vaunupeitto

Kirjoneuleen harjoitteluni jatkuivat vaunupeiton merkeissä. Innostuksen sain Missä neuloimme kerran blogista.Tämä malli oli ollut jo pitkään Ravelryssa suosikeissani, mutta fingering paksuisesta langasta peiton tikuttaminen ei tuntunut oikein innostavalta. Neulisti kuitenkin muistutti että taipuuhan se ohje paksummallekkin langalle. 


Käytin varastoista pois siniharmaan Sandnesgarn Smartin, jota olin saanut ylimääräisenä vuosia sitten tilatessani lankoja villapaitaan. Kaupan täti ei ollut huomannut katsoa värierää keristä (vai olisiko ollut harjoittelija?) ja osa olikin sitten täysin eri sävyä! Kauppias lähetti lisää lankaa ja sain pitää "väärän sävyiset" jotka nyt siis sanelivat sen kuinka iso peitosta tuli. Yksi kerä lisää ei olisi ollut pahitteeksi tai vaihtoehtoisesti olisin voinut jättää reunan joustinneuleen pois tai vaihtaa sen valkoiseksi.Valkoinen Karisma on puolestaan purettu siskoni neulomasta takista, joka ei sitten vastannutkaan odotuksia.

Mallia muokkasin niin että jätin valkopohjaisen kirjoneulereunuksen pois. Mielestäni se ei ollut kovin edustava, kuvio näytti joltain aivan muulta kuin lumihiutaleelta... Toistin tummapohjaisia lumihiutaleita niin pitkään kuin lankaa riitti, yhden kuviokerran jälkeen soveltelin hieman itse kuvioita reunaan.


Peitto tehdään siis pyöröpuikoilla ja leikataan lopuksi auki. Äärimmäisen kätevää, ei tarvitse tuskastella nurjanpuolen kierrosten kanssa. Neuleen aukileikkaaminenkaan ei ollut niin hirveää kuin se ensin kuulostaa. Toistaalta olin katsonut niin monta videota ja blogipostausta että luotin siihen että homma toimii. Ylä ja alareunaankin kuuluisi joustinneule, mutta minulta loppui siis lanka ja tein pelkät I-cord reunukset. 

Suunnittelija Pinnegurulta löytyy paljon erilaisia kirjoneulemalleja. Vaunupeittojakin on kesäisemmissä kuoseissa jos innostus iskee näin kevättä kohti mennessä. Itse haaveilin jo aloittavani seuraavaksi ruusupeiton, mutta näistä edellisistäkin tulee varmaan hankkiutua ensin eroon tai muutoin saada ne käyttöön.
 
Malli: Baby Blanket Snowflakes
Lanka: Drops Karisma ja Sandnesgarn Smart
Puikot:3,5 ja 4

maanantai 30. marraskuuta 2015

My Universe


Siinä se nyt on. Minun Sophies Universe peitto. Puolen vuoden virkkausprojekti. Keväällä kun näin näitä vielä keskeneräisiä projektipeittoja oli ihan pakko aloittaa moinen. Olisihan tuo aiemminkin voinut valmistua, mutta välissä täytyy tehdä aina vähän jotain muutakin ja lankoja jouduin tilaamaan useamman kerran lisää.


Siitä tuli aivan valtava ja se on painava. Eli jos ajattelet tekeväsi peiton, tee  ihmeessä ohuemmasta (kokoa tulee jokatapauksessa ihan varmasti riittävästi) ja villaisesta. Puuvillainen Drops Paris peitto meinaan painaa. Olen tykännyt kovasti Dropsin langoista, mutta Paris vaikuttaa osin kehnolta. Tuntuu jo nyt hieman nyppääntyneen. Onhan tuo toki sohvalla pyörinyt aika pitkään. Kissat siinä nyhjänneet (ja oksentaneet päälle) kahvit kaatuneet ja koirakin varmaan käynyt sitten vähän nukkumassa siinä. Mutta sitä se elämä on.


Kokoa tuli 2,5x2m. Ohjeesta muokkasin vain reunaa, josta jätin muutaman pelkkiä pylväitä sisältävän rivin pois. Ohje on äärimmäisen hyvin kirjoitettu, joten suosittelen ehdottomasti kaikille. Kuvia on todella paljon, joten englanninkielentaito ei ole aivan välttämätön. Lisäksi jokaiseen pätkään taitaa vielä löytyä video-ohje.


Värien valinta oli jälleen erittäin hankala. Yritin seurailla isomman version värimaailmaa, mutta eihän se nyt ihan toiminut. Muutaman kierroksen myönnän purkaneeni täysin väärän värivalinnan vuoksi. Erityisesti pidän erikseen virkatuista neliöistä ja niiden värimaailmasta. Muutamia muitakin hyviä värikomboja sain tehtyä. Ainakin poistuin omalta mukavuusalueelta ja yritin yhdistellä kirkkaita värejä. Oppia ikä kaikki.



En pigottanut työtä ohjeen mukaan välillä, mutta muutama kerta olisi kannattanut. Lopussa on aivan hirveä työ saada keskellä olevaa kuprua suoraksi. Harmikseni myös kirkas sininen päästi hieman väriä valkoiseen pohjaan. Alareunan eriväriseen neliöön kirjailen vielä nimikirjaimet ja vuosiluvun muistoksi. Lopuksi pahoittelut kuvamääristä, se vaan on NIIN ihana ja täynnä yksityiskohtia. Pakko ikuistaa.

Lanka: Drops Paris
Koukut:3;4;4,5


 

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...