Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. lokakuuta 2018

Syksyn väreissä


En tiedä mikä saa minut neulomaan ylipolven mittaisia sukkia uudelleen ja uudelleen. Niille tulee muutenkin niin vähänkäyttöä. Mutta niin vain taas kävi, että keväällä laitoin nämä puikoille. Kesällä olivat sävy sävyyn kuumuudesta palaneen nurmikon kanssa. Ja nyt syksyllä ne käyvät ruskan sävyihin yksi yhteen.


Julia on Tiina Kaarelan Puikkomaistenrin sukkakirjasta Haapsalu pitsiin pohjautuva sukkaohje. Ne neulotaan alhaalta ylöspäin ja sukan kokoa muokataan puikkokokoa muuttamalla, ei siis lisäyksiä! En ennen ole moisella tapaa sukkia tehnyt, mutta toiminee. Ei turhia välikuvioita sotkemaan mallikertoja. Minulla tosin on joko niin löysä käsiala tai tikkuiset jalat, että posottelin menemään resoriin asti samoilla puikoilla.


Lankana minulla on ensimmäistä kertaa kokeilussa Filcolana Arwettaa, sävy 136 Sinappi. Väri sopii vallan mainiosti tälläiseen viljantähkä tyyppiseen kuvioon. Ja lanka itsessään on ihan älyttömän pehmeää! En tiedä onko jopa liian pehmeää sukkasiin, mutta paidan voisin näistä kyllä jatkossa neuloa! Todella ihana lanka.


Koetan saada näitä upeita pitkiäkin sukkia käyttöön asti tulevana talvena. Ehkäpä seuraavana viikonloppuna Lahden Kätevä ja Tekevä messuilla?! Tämä on ensimmäinen kertani kyseisillä messuilla, joten vinkkejä otetaan vastaa messuihin ja erityisesti Lahden hyvien ruokapaikkojen suhteen!


Lanka: Filcolana Arwetta Classic 150g
Puikot: 2,25 

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Matkaaja





Neulojalla tulee olla erilaisia neuleita aina eri tilanteisiin. Tämä on ihan nimensä mukaan ollut matkaneule (Viajante tarkoittaa matkaajaa). Kesällä on käyty ainakin Seinäjoen maatalousnäyttelyssä, syksyllä päästiin Hyvinkäälle maanrakennusmessuille ja tietysti kaikki kauppamatkat ja muut pikkureissut. (Kyllä kauppamatkamme 50km on pikkureissu.) Jos en aja niin neulon.


Matkaneule saa olla simppeli, kerkiää keskustella ja tsiigailla maisemia samalla, ilman että ohjetta täytyy kokoajan vilkuilla. Tämän neuleen kohdalla kyllä muutamat kavennukset tai lisäykset saattoivat unohtua. En jaksanut silmukkamerkkejä käyttää, hidastavat vain turhaa tahtia niiden siirtely. No eihän sitä aina huomaa milloin menee kyseisen toimenpiteen tarvitsevan kohdan yli. Mutta eipä se tässä nyt kauheasti haittaa.


Malli on todella mielenkiintoinen. Se on suppilo, jota voi käyttää ponchomaisesti pujahtamalla sen sisälle tai kaksinkertaisena kolmiomaisena huivina. Ohuesta langasta neulottua se ei  ole tönkkö edes kaksinkertaisena ja laskeutuu hyvin.


Mallin mielenkiintoiseen ideaan loppuukin sitten ohjeen seuraaminen. Muutin lähes kaikkea hieman. Ensimmäiseksi alussa tulisi neuloa ainaoikein kolmiohuivi. No minusta se oli perin tyhmää. En ole suuri ainaoikein neuleen ystävä, joten neuloin nurjat nurin niin sain sileän pinnan. Lisäykset tehtiin langankierto silmukalle- neulo takareunastaan tyylillä, mutta minusta ne olivat liian reikäisiä ja neuloin lisäykset alemmasta rivistä (M1L ja M1R). Periaatteessahan tämä on sama, mutta ilman langankiertoa reikä on pienempi.


Posottelin sitten menemään ja noin pulivälissä ensimmäistä kerää päätin kokeilla neulettani. Ja oho sehän oli pieni. Vaikutelma oli eteläisen uskontokunnan naistenvaatetus ja siihen en nyt pyrkinyt. Purin sitten tekeleen ja lisäsin reippaasti silmukoita kolmiohuiviini ennen putken aloittamista. Vielä viimeinen säätö, jonka tein oli pitsireunus jossa olisi pitänyt neuloa ssk (eli nosta kaksi silmukkaa ja neulo yhteen). En nyt yhtään ymmärtänyt tätä kun minulla silmukat olivat suoraa neulo-kaksi yhteen tyyliin, joten päätin vain neuloa "normaalisti". Oliko vika jälleen luetunymmärtämisessä en sitten tiedä.


Lankana oli Wetterhofin Veera, joka on kyllä todella ohutta. Kivasti se neuloitui. Saa nähdä miten se kestää käyttöä. Alkuun olin ostamassa Wetterhoffin silkki-villalankaa mutta punaisen sävy oli tässä oikeampi minulle, niin valinta tuli tehtyä sen perusteella. Nyt on kokopunainenkin huivi valikoimassa.

Lanka: Wetterhoff Veera
Puikot: 3,5 

tiistai 29. elokuuta 2017

Testausta


Projektin voi aloittaa joko löytämällä ohjeen ja etsimällä siihen langan. Tai sitten joku lanka huutelee päästä puikoille ja sitä varten täytyy sitten etsiä ohje. Tämä huivi alkoi jälkimmäisellä tavalla. Olin ostanut viimevuonna kirpparilta lähes täyden kartion henkäyksenohutta lankaa. Ihan vain värin vuoksi. Puuteripinkkiä ja 4 euron hintaa en voinut vastustaa. Kotona tutkin löytöäni lähemmin ja huomasin että lanka oli todella haurasta, muutaman metrin pätkiä lähti kartiolta. No totesin että ei voi mitään, laitetaan kässähuoneeseen koristeeksi.


Kartio kuitenkin kummitteli varastoissa, ja kun ei minulla (ainakaan vielä) ole mitään kässähuonetta, päätin keriä sen pois kartiolta. Ja kappas alun jälkeen lanka vaikutti ihan käyttökelpoista! Todennäköisesti pintakerrokset ovat saaneet jotain vauriota tai muuten vain kärsineet säilytyksestä ja kulkemisesta. Päätin testata miten lanka toimisi neulonnassa. Ohjeeksi valikoitui Jojin Infinito kietaisuhuivi, missä yhdistetaan yllättävän hyvin yhteensopivaa ainaoikeaa ja pitsineulosta. Puuteri lanka on tässä kolminkertaisena yhdessä noin fingering vahvuisen langan kanssa.


Muokkailin ohjetta hieman omaan makuun mm. lisäämällä i-cord reunuksen ulkoreunaan, se vain näyttää minusta siistimmältä. Kokoa isommat puikot olisin voinut ottaa tai vaihtoehtoisesti tehdä enemmän kierroksia. Huivi menee kaksinkerroin kaulaan, mutta ehkä hieman ahdistava se on. Suunnittelin tämän sopivan kevät-trenssini kanssa, mutta se on vielä hieman puuterisempi ja saa huivin värin näyttämään kylmältä tai violettiin menevältä (ainakin luonnossa).




Lanka: Zegna - Baruffa cashwool + mysteeri valkoinen
Puikot: 3



Niin ja se testaus johtikin sitten siihen, että laitoin langasta puikoille pitsihuivin, enkä edes mitään pientä. Vaikka juuri valittelin pitsiähkyä. Laski näemmä nopeasti. Katsotaan koska taas tulee täyteen. Malli sinänsä on ehkä hieman vaihtelevampi.Stay tuned in Instagram!



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Yksi pitsihuivi vuodessa



Ohuesta langasta neulottujen pitsihuivien ähky on ollut päällä, siitä lähtien kun neuloin täyspitkän hunnun häihini muutama vuotta sitten. Ei ole napannut sen jälkeen ottaa ohutta lankaa puikoille. Kesällä (viime kesällä siis!) ajatuksiin hiipi sitten ajatus, josko olisi aika taas? Laitoin kauniin virolaispitsimallin puikoille. Alku meni ihan mukavasti, rivit olivat lyhyitä ja homma eteni. Sitten tuli stoppi, ei onnistunut millään ja homma jäi unohduksiin.


Jouluna otin tavoitteeksi tehdä yhden kerroksen päivässä ja homma lähti etenemään, joskus jopa innostuin tekemään usemman kerroksen. Reunamalli, jossa nyyppyjä oli jopa ihan mukava tehdä. Ja lopulta olikin aika päätellä huivi.


Tein huivista hieman isomman kuin ohjeessa, 15 mallikertaa ennen reunusta. Vaikka pidän huivin mallista, olisi se ehkä saanut enemmän näköä, mikäli alkuun olisi tehty toista neulosta. Katselin monen Ravelryssä tehneen Laminaria huivin alun tähän ja pitkään arvoin tekisinkö itsekkin niin, mutta päädyin että en. Olisi kuitenkin pitänyt. Neulominenkin olisi  varmasti mennyt nopsempaa, jos kuvioon ei olisi ehtinyt kyllästyä. Kertaus on tylsää neulonnassakin.


Lanka on Dropsin Lacea silkkiä ja alpakkaa, tykkään kyllä tästä langasta ja neulon varmasti jatkossa sitä lisää. Samaista lankaa käytin muuten Juhannuksen tienoilla esitellyssä tikkupaidassa kuviovärinä.

Hulluttelimpa jo ajatuksella aloittaa virolaisia pitsihuivia kirjasta Crown Prince huivia, jota ei kyllä koolla ole pilattu ja sisältää nypyn jos toisenkin. Toisaalta nypyt eivät kyllä ole tuottaneet minulle tuskaa, joten ehkäpä voisin uskaltautua. Lankaakin ehkä olisi. Jäädään miettimään!



Lanka: Drops Lace
Puikot: 3,5
 



lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kolme kovaa suomalaista


suomenlampaan väinämöinen aholantila


Lankaa meinaan! Australialainen LilliPilli huivi muotoutui kolmesta enemmän tai vähemmän suomalaisesta langasta. Luonnonvalkoinen Lankakauppa Kujeen Aapeli on odotellut kärsivällisesti lankalaatikossa inspiraatiota. Ruskean Aholaidan tilan langan ostin Titityystä yhdessä Louhettaren Luolan tiilen punaisen väiskin kanssa. Epäselvyyyksien välttämiseksi Louhittaren luolan lanka on värjätty suomessa, mutta alkuperämaa on saksa. Kaksi muuta ehtaa suomenlammasta. Langat toimivat todella hyvin yhteen. Eivätkä nämä kovilta tunnu ollenkaan, päinvastoin! Tuuletellaan vain suomalaisten lankojen puolesta! Pitäisi enemmänkin suosia kotimaisia merkkejä myös neulontapuolella.


Huivi neulotaan edestakaisin jatkuvasti kaventaen ja lisäten. Tuloksena on kiva vinottainen malli, joka asettuu kaulalle ja laskeutuukin todella hyvin. Tein hieman pienemmillä puikoilla kuin ohjeessa ja niinpitkälle kuin langat riittivät ja aivan riittävän iso tästä tuli. Pitsiosiot ja toinen raitaosio ovat lyhyemmät kuin ohjeenmukaan. Mutta ei haittaa. Olen kovin viehättynyt tästä pitsin ja yksinkertaisen ainaoikein neuleen yhdistelmästä, mielestäni todella kiva. Pitsinen timanttikuvio vaati keskittymistä ihan todenteolla, raitaosuudella saikin sitten pistellä menemään huoletta. Tämä onkin ensimmäinen neule minkä uskalsin (kehtasin?) ottaa mukaan elokuvateatteriin. Parituntisen leffan jälkeen virheitä ei ollut paljoakaan korjata vaikka epäilin miten pimeässä onnistuu. Hyvin, eikä mennyt aikaa hukkaan (leffavalinta ei meinaan ollut ihan paras minulle)




Malli: Lilli-Pilli
Lanka: Lankakauppa Kujeen Aapeli, Aholaidan tilan kaksisäikeinen suomenlampaanvilla ja Louhittaren luolan Väinämöinen
Puikot:3,5




Hanskat ovat Väiskistä myöskin ja erittäin mielenkiintoiset tehdä. Ohje on ilmainen, englanninkielinen ja hieman vaativa. Homma aloitetaan neulomalla ranneke poikittain kahdessa osassa ja kaksipuolisena. Rannekkeen jälkeen näpertelyä riittää kämmenselän palmikkokuvioissa, muutoin aika suoraviivaista ja sormien kanssa saa taas sitten tylsistymiseen asti tuskailla. Palmikkoja syntyy tässä ihan tyhjästä ja loppuukin joten tarkkana saa olla. Todella kauniit vaikka itse sanonkin. Kerrankin tuli niin tiukkaan pisteltyä että puikot olisivat saaneet ehkä olla neljännestä isommat.




Malli: Kingdom
Lanka: Väinämöinen tiili
Puikot:2




keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Anna Karenina-sukat



Nämä sukat iskivät heti kun ne näin Ullassa. Alkuun vision ne kuninkaallisen tummanvioletin sävyssä, mutta sitten kirpputorilla vastaan tuli kaksi kerää Teeteen Haltia preussinsinisessä värissä. Mikäpä sen parempaa näihin sukkiin.


Pitsimalli on todella kaunis ja pidän siitä kuinka se jatkuu sekä kantalappuun, että aivan sukan kärkeen asti. (Ohjeessa oli muunnos myös, missä pitsiosa ei jatku kärkeen jos tästä tavasta pitää enemmän) Mallikerta tuntui haastavalta ja ohjetta sai vilkuilla vähänväliä, mutta kyllä siihenkin pääsi sisälle aikansa kun mallia tahkoi.


Halti lankana oli minulle uusi tuttavuus ja tykkäsin siitä todella paljon. Ohut sukkalanka, joka kuitenkin tuntui jämäkältä ja neuloutui kauniiksi pinnaksi. Hieman karheahkoksi sitä voisi luonnehtia, mutta siitäkin huolimatta ostan sukkiin kyllä uudelleenkin tätä.



Lanka: Teetee Halti
Puikot: 2,25



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...