Syyskemisti - värjäyksiä vol. 2

Kesä ainakin kalenterin mukaan tuli ja meni. Nyt on syksy, sen jo huomaa siitä miten valokuvaaminen muuttuu hankalammaksi. Valo ei riitä toistamaan värejä kuviin niinkuin ne todellisuudessa ovat (pahoitteluni, kamerakurssille en ole vieläkään jaksanut). Värjäyskokeilujen jatko meni todella pitkälle ensimmäisen satsin jälkeen. Epäonnistumiset hieman verottivat innostusta. Aronianmarjojen kypsyttyä päätin kokeilla kuitenkin vielä paria erää. Marjat keräsin taloyhtiön aidasta saaden ehkä hieman naapurien ihmettelyä osakseni (mutta hei onhan tämä ihan syötävä marja!). Punasipulin kuoria hamstrasin taas kaupan irtolaareista ja varmaankin sain jälleen osakseni ihmetteleviä katseita, viimeistään kassaneidiltä. No laitoin minä siihen pussiin ihan muutaman sipulinkin, ettei pelkkiä kuoria ollut. Molemmat raaka-aineet ovat elintarvikekelpoisia ja keittohajutkin siedettäviä, joten tein kokeilut ihan keittiössä. Lupiininkukat haisivat kesällä NIIN pahalle, että niitä en kyllä keittiööni olisi tuonut.

Keräsin aronian marjoja kymmenisenlitraa ja keittelin ne "mehuksi". Mukaan laitoin suolaa kun niin on monessa paikkaa neuvottu tekemään. En jaksanut etsiä merkitystä tälle, vaan matkin muita. Vaikka mehu oli todella voimakkaan oloista eivät langat värjääntyneet ollenkaan niin voimakkaiksi kuin olin ajatellut. Keittiön kaakeleille ja saumoihin väri kyllä tarttui. Pohjana oli sekä isossa että pienessä vyyhdissä luonnonvalkoinen lanka ja lopputuloksen violetiksi tunnistaa.

Sipulivedessä keittelin kesäisin lupiinivärjäyksessä epäonnistuneen epätasaisen vyyhdin ja harmaan vyyhdin. Lupiinivyyhti värjäytyikin tasaisemmaksi ja on melkein samanvärinen kuin aiemmin värjäämätön pikkuvyyhti. Harmaasta pohjasta tuli todella kaunis tummempi vihreä. Punasipuli on kyllä yksi suosikkikokeiluistani ja sitä voisin tehdä lisää myöhemminkin.

Pikkuvyyhdeillä olin kesällä kokeillut myös pajunkuorivärjäystä, sillä en halunnut "pilata" kokonaista vyyhtiä, mikäli väri ei olisikaan ollut mieluinen. Niistä kokeiluista ei sitten tullutkaan paljoa raportoitavaa oranssinruskeita sävyjä (ei niin minun mieleeni) ja ihmeellinen jäteöljykeitoksessa lillunut pahanhajuinen vyyhti. Menivät roskiin, vaikka inohan langan poisheittämistä. Nyt kokeilin lupiinikukkien lisäksi myös pikkuvyyhdeillä tuplavärjäystä. Keskimmäinen vyyhti on siis käynyt sekä sipulikeitoksessa, että marjoissa. Todella ihmeellistä, että väri on niin punainen kuin se on. Olisin kuvitellut vihreän olevan dominoivampi.

Tuplavärjäys onkin ehkä seuraava kokeiluni tällä saralla, lisäksi eriväriset pohjalangat kiinnostavat. Harmaa pohja ei erotu sipulivärjätystä juuri ollenkaan ja väri on älyttömän kirkas suhteessa siihen miten harmaan ajattelin värjäytyvän. Marjakeitoksessa ollut ruskea sidontalankakin oli värjäytynyt upeaksi mustanvioletiksi joten miksikäs ei ruskeakin pohja. En tiedä mikä on saanut minut kuvittelemaan että paras värjäystulos tulee vaaleaan pohjaan, tummemmat värit näyttävät myös upeilta. Ensivuoteen siis! Loppuun vielä kokoelma tuotoksista. Takkia havittelin mutta joku tästä vielä puuttuu?

Kesäkemisti

Olin jo hyvissä ajoin alkuvuonna päättänyt, että tänä kesänä kokeilen kasvivärjäystä. Varastossakin oli aimokasa purettuja valkoisia lankoja, joille en oikein sellaisenaan keksinyt mitään käyttöä. Lisäksi erinnäisiä saatuja mysteerivyyhtejä oli valmiina pataan. Kesää meni ja hiljalleen alkoi blogimaailmassa näkyää muidenkin kokeiluja. Ja oho hups kasvien sesonkikin alkoi kääntyä syksyyn. Kiireellä alunaa tilaamaan ja netistä ohjeita etsimään.

Ensimmäiseen kokeeseen olin juhannuksena kuivannut koivun lehtiä ihan ohjeen mukaan. Koivusta kun paras väri saadaan ennen juhannusta kerätyistä "nuorista" lehdistä". Laitoin ne nyt vuorokaudeksi likoamaan. Kuivattuja koivunlehtiä oli yhtäpaljon kuin lankaa ja joku murretun keltainen väri näistä irtosi. Lanka oli käsittelyn jälkeen karheahkoa, mutta ehkäpä keitos pääsi hieman kiehahtamaan tai alunan määrä oli väärin mitattu. No pieni vyyhti, joten ei suurta vahinkoa.

Toisen keitoksen tein lupiininkukista. Toiveena sinertävä väri. Tähän aikaan olikin jo vaikeampi haalia kukintoja, sillä alkoivat jo menemään ohi. Sain kuitenkin matti myöhäisitä kukkijoista keitoksen. Kukkia oli koko 12 litrainen pataani täys. Väristä tuli kuitenkin se mintun vihertävä, vaikka keittolämpötila oli alhainen. Ehkä vika oli ph:ssa tai kukissa itsessään. Tiedä häntä, mutta en jäänyt surkuttelemaan, sininen nyt ei ehkä ole omin värini. Tämä on kuitenkin ainoa vyyhti missä väri on selkeästi semisolidi, mistä pidän erittäin paljon.

Kolmas keitos oli saflorin kukista. Ensimmäisenä kukat kylmään veteen likoamaan ja kaunis ja kirkas keltainen värihän sieltä lähti. Tämän jälkeen olisi pitänyt saada sitä pinkkiä, joka minulla tarttui vain harsokankaaseen. Tai ei siihenkään vaan huuhtoutui pois. Vaikka kuinka huuhtelin terälehtiä sain niistä aina vain keltaista irti. Emäksiksessä vedessäkään ei punaista tullut esiin, vaikka näin piti tapahtuman. Heivasin kukat mäelle ja totesin ostavani pinkit sitten kaupasta.

En tiedä nyt loppujen lopuksi onko tämä hauskaa vai ei hauskaa. Omimmat värini eivät hevillä luonnonmateriaaleista löydy, joten ehkä todellakin pysyttelen kaupanlangoissa. Tai no, on tuolla vielä pajunkuorta ja sieniaikakin lähenee, että josko sitä jonkun keitoksen vielä tekisi kun sitä alunaakin tuli osteettua.

Viides kerta toden sanoo ja neulojan zen.

Sain kerran palautetta; kiva kun kirjoitan epäonnistumisistakin, eikä kaikki aina ole niin helppoa ja ruusuista. No nyt tulee sellainen stoori, että oksat pois! Tarina alkaa ainakin parin vuoden takaa, jolloin näin ohjeen makeisiin leopardisukkiin. Sellaisethan oli saatava. Metsästin ohje-kirjan amazonista ja ostin langat. Päädyin pinkkeihin, sillä ruskeasävyinen leopardikuvio antaa vieläkin huonoja fiboja allekirjoittaneelle jostain 80-90 luvulta.

Ohje on erikoinen; ensin neulotaan pohja, sitten varpaista eteenpäin oikeilla ja nurjilla kerroksilla, samalla jalkapohjan silmukoita yhteenneuloen reunoissa. Viimein nilkan kohdalla aloitetaan pyörönä kirjoneule. No sain jalkaterän valmiiksi ja totesin, että nyt on puikkovalinta pielessä, eivät tule sukat jalkaan mahtumaan. Purin jalkaterän ja aloitin uudelleen, eipä tässä mitään ihan alussahan vasta mentiin. Pääsin poimimaan viimeisiä silmukoita vartta varten, kunnes totesin, että niitä on varmaankin 50 liikaa. Puretaan taas. (Tässäkohtaa väitän: kirjassa on virhe jalkapohjan viimeisen kerroksen lisäyksissä (tai minulla lukihäiriö), jättämällä lisäykset tekemättä pääsee paljon lähemmäs oikeaa silmukkalukua). No tämänjälkeen neuloin ensimmäisen ja toisenkin sukan aika haipakkaa.

Olin valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen, eli värjäykseen. Kirjoneule tehdään siis kahdella värillä ja lopuksi täplien sisukset värjätään. Empä ollut neuleita värjännyt aiemmin ja muistelin koittaneeni väriä jopa koetilkkuunkin. Värittelyn jälkeen piti väri kiinnittää lämmöllä. Siinä kävi sitten niin, että väriaine poltti langan kaikista kohdista missä sitä oli. Itkuhan siitä tuli. Monen tunnin neulonta ja näperrys hetkessä pilalla. Sukat roskiin ja ohje mäkeen.

Nyt vuosien jälkeen katselin jämälankakoria ja siellä oli sopivannäköisiä nöttösiä valkoista ja pinkkiä. Karvas pettymys oli jo ilmeisesti lientynyt, kun päätin vielä kerran kokeilla sukkasia. Neulominen lähti kivasti liikkeelle kunnes pääsin tuohon varren silmukoiden poimimiseen. Olin myös unohtanut että ohjeessa oli jotain häikkää, eikun purkamaan. No tämän jälkeen saatiin sukat vihdoista viimein (jälleen!) neulonnan osalta valmiiksi.

Värittämisen kanssa otin nyt varmanpäälle. Aikuisten värityskirjat ovat olleet tässä viimeaikoina pinnalla, se on rentouttavaa ja mieltärauhoittavaa tekemistä kun värittelee kuvia. Tämä neulojakin yritti rentoutua värittelemällä täpliä ihan tavallisella kangastussilla, tälläkertaa en edes yritä kiinnittää väriä. Jos pesussa lähtee niin väritellään sitten uudelleen. Mieli lepää, anti-stress ja silleen.

Että tälläistä tälläkertaa. Neulontasaaga oli aikamoinen. Itse malli istuu jalkaa mielestän oikein mukavasti. Saapasmallinen ratkaisu sopii ainakin minulle, pohkeeseen tulee hieman lisäyksiä mutta ei liian leveäksi käy. Suunnittelijan kanssa en ole  aivan samaa mieltä siitä, että jos (ja kun) jalkapohja kuluu puhki, on helppo poimia silmukat reunoilta ja neuloa uusi pohja. Tuntuu hankalalta, mielummin ehkä parsin. Teinkin jo ennakoivia toimenpiteitä ja harjoittelin vähän neulekirjomista tekemällä tassunjälkiä pohjiin. Mukavasti tuo turkoosi rauhoittaa kaikkea pinkkeyttä.

Turkoosia löytyy lisää myös sukkien yläosan käännöksen takaa, siellä on piilossa kissamaisen viileä teksti.  Jos jotakuta kiinnostaa vielä tämän jälkeen neuloaleopardisukat niin ohjekirja think outside the sox on minulla myynnissä. Kirja on koottu neulontakilpailuun osallistuiden ihmisten sukkamalleista (leopardi oli voittaja) ja siellä on jos jonkinlaista tapaa tehdä sukkaa, ihan perinteisiäkin malleja kyllä löytyy myös.

Ohje: Leopard Spots - Betty Salpekar (Think outside the sox

Lanka: Valkoinen: Hot sock uni,  Pinkki: Drops Fabel, Pirkanmaan kotityö Roosanauha lanka, Turkoosi: Austermann Step, Kirjava: Austermann ??

Puikot: 2,25 ja 2