Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekalut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. tammikuuta 2017

Laatikoston uusi ilme



Puutöitä! Tämä laatikosto on yksi töistä mihin olen erityisen tyytyväinen. Ehkä siksi että alkutilanne oli aika toivoton monen silmään. Eräänä päivänä selailin huvikseni Facebookin kirppariryhmää ja näin ilmoituksen annetaan laatikosto. Ja tuo kuva rumahkosta laatikostosta puhutteli minua, jokin leveissä matalissa laatikoissa vetosi minuun. Hoidin isännän hakemaan sen meille töistä tullessaan. Vähän tuli silmienpyörittelyä, mitä tuollaisella mörskällä tekee ja niinedespäin. Mutta minulla oli visio.


No ensimmäiseksi irroitettiin jalkoina toiminut sokkeli ja yläosan ihmeellinen puukoristelista tai mikä tuo nyt on. Sitten hiottiin lakkaa pinnasta pois. Alkoi jo näyttää hieman paremmalta. Laatikostosta löytyi myös Iskun leima, joten ihan pilipali-kamaa ei se alkuujaankaan ollut. Seuraavaksi haettiin kaikki irojalat mitä taloudesta löytyi ja mallattiin. Lopulta päädyttiin yksinkertaisiin kapeneviin jalkoihin. Mutta edelleen jokin ei täsmännyt visioni kanssa. Pähkittiin ja pähkittiin. Sitten keksin sen. Mittasuhteet eivät toimi, se on liian syvä. Mikäs siinä lyhennetään sitä, mutta isännälle asia piti kertoa hienotuneisemmin ettei se pelästy.

Totesin että sanon jotain, mutta et kommentoi sitä nyt ollenkaan. Sulattele ajatusta ihan hiljaa. Sitten kerroin että laatikostoa on lyhennettävä syvyyssuunnassa 11cm. Mielessään se varmasti kirosi ja pyöritteli taas silmiään. Mutta hetkenpäästä tartuttiin käsisirkkeliin ja päästeltiin se lyhyemmäksi. Ja vaikka se hurjalta kuulostaa ei rungon ja laatikkojen lyhennykseen mennyt edes tuntia ja se teki ihmeitä. Nyt kaikki täsmää.


Maalasin laatikoston kalkkimaalilla, joka on tuntunut olevan viimeaikoina kuuminta hottia sisustusblogeissa. Ja helppoahan sillä oli maalata, peittävyys oli todella hyvä. Ohjeiden mukaan lakkaakaan ei olisi tarvinnnut hioa pois, mutta hioin kuitenkin. Pintaan pitäisi vielä vaha laittaa, jotta puhtaanapito olisi helpompaa. Projektin hintavimmaksi osoittautuivat kapeat metallivetimet. Lasinpala päälle on hankittu lasiliikkeestä mutta oli todella halpa.

Laatikostoon mahtuu nyt syvyyssuunnassa A4 paperi poikittain ja tämä on juuri hyvä kotitoimiston papereiden säilytykseen. Tulostinkin mahtuu päällä nököttämään.

Neuleitakin olisi valmiina esiteltäviksi, mutta talviset valaistusolosuhteet ja kuvaus-assarin hankalat aikataulut viivyttävät. Jospa viikonloppuna saataisiin aikaiseksi.



tiistai 4. lokakuuta 2016

Räsyrahit


Mattoloimessa oli aikoinaan vähän tilaa. Kunnonpituista mattoa ei olisi saanut enää aikaiseksi, joten suunnittelin tekeväni pieniä matonpätkiä, jotka voisi myöhemmin jatkojalostaa esimerkiksi tyynyiksi. Idea räsyraheista lähti pari vuotta sitten käsityömessuilla nähdyistä raheista.

Värikkään räsyrahin "kankaat" on ihan sitä perinteistä räsyä, vanhojen vaatteiden ja tekstiilien jäänteitä, sekä muutamia pätkiä trikookudettakin. Yritin valita saatavilla olevista kaikista kirkkaimmat värit. Mustassa on poppanakudetta, trikookuteita ja niitä räsyjä, seassa on myös vhs-nauhaa vaikka sitä ei tulisikaan ilmeisesti käyttää enää askarteluun, sen sisältämien raskasmetallien vuoksi. No nämä tehtiin ennen tiedon saavuttamista ja elämähän on vaarallista.


Vaahtomuovin metsästämisessä olikin tekemistä. Sillä vastoin odotuksiani se on todella kallista! Joten jos törmäät vaahtomuovisiin raheihin second handina ota taleteen. Etsiskelin pitkään kirppareilta ja torista, mutta en löytänyt sitten millään. Edellisellä kesäreissulla löysin sitten viimein Lankavasta kohtuuhintaisia vaahtomuovikuutioita. Lankavan vaahtomuovit kuutiot antavat hieman periksi aikuisen painon alla, mutta menevät rahina ja lastenistuimina ihan hyvin.


Loimen leveys oli noin 120cm tietämillä ja riitti hyvin kolmelle sivulle, mikäli vaahtomuovista leikkaisi parin sentin soirot pois. Seuraavaksi pohdittiin miten vaahtomuovia parhaiten muokattaisiin. Rautakaupasta löytyi villanleikkuuseen tarkoitettu veitsi, joka olikin aika machete, mutta hoiti homman todella siististi.

Tämän jälkeen ommeltiinki kaksi suorakaiteen muotoista kappaletta käsin yhteen saumoista. Tässä oli kyllä sormet kovilla kisoksessa ´lankaa riittävän kireälle. Käytin äitini varastoista verhoiluun tarkoitettuja paksumpia lankoja ja neuloja.


Mikäli sinulla ei sattumoisin ole epämääräistä pätkää mattoloimea jäljellä, voi tälläiset rahit askarrella vanhoista  kudotuista matoistakin. Niitä on helppo pätkiä sopiviin mittoihin.Ohje pätkäisyyn vaikka täältä. 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...