Keväisen virkkausinnostuksen keskellä ja lankavarastojen pienennyksen innoittamana virkkailin pienen maapallon. Virkkailun lomassa sai taas ihmetellä kuin suuri osa tästä maailmasta onkaan veden vallassa.
Alkuperäinen ohje on neulottu, mutta muutama muukin on virkkaillut tämä
ja toimii mielestäni näin paremmin. Lisäksi käytin alkuperäisen kaavion muunnelmaa, jossa
maapallo oli hieman "anatomisesti tarkempi". Halkaisijaltaan pallos on noin 15cm. Puuvillalankaa meni yhteensä ehkä noin 50g. Täytteenä käytin vanhojen pestyjen tyynyjen sisuksia. Passaavat hyvin vielä tälläiseen käyttöön vaikka muutoin olisivatkin kasaanpainuneita.
Mikäli ajattelit virkkailla oman pallon kannattaa lisäykset ja kavennukset tehdä hieman nopeammassa tahdissa kuin neulotussa ohjeessa. Sillä vaikka oma pallommekaan ei täysin pyöreä ole, tulee ohjeella tehtynä pallosta enemmän sitruunanmallinen. Yläpuolella huomasin korjata virheen ja pallon alaosaa kuristin hieman nauhalla supuun ja hyvä tuli
Malli: Planeetta maa
Lanka: Schachemyer Catania
Koukku:2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti