perjantai 24. maaliskuuta 2017

Olipa kerran virolainen kaulahuivi



Sen kerran kun äitini kävi virossa, osti hän sieltä paksun kirjoneulekaulahuivin. Huivi oli parimetriä pitkä ja parikymmentä senttiä leveä ja kaksinkerroin taitettu. Monta talvea sitä yritettiin käyttää, mutta oli liian paksu, eikä oikein taipunut kaulanympäri kätevästi käytettäväksi. Yritettiin sitä kerran jos toisenkin myydä kirpparilla euron hintalapulla, mutta kukaan ei tarttunut tarjoukseen.

Sitten sain ajatuksen yrittää ommella siitä jotain.



Aika tiukille meni kun kaavoja asettelin aukileikatulle huiville, mutta sain kuin sainkin sopivat palat puseroon leikattua. Kohdistuksista ei kyllä sitten puhuta yhtään mitään ja kauluskin on tehty kolmesta palasta. Pituutta olisi saanut kankaalla olla hieman enemmän mutta tähän oli tyydyttävä.

Sininen kangas tosiaan on pakanpää, jonka joskus ostin loppuunmyynnistä. Ei siitäkään jäänyt enää järkevänkokoista palaa jäljelle.


Työ on valmistunut hiljalleen, välillä on pidetty ihan kunnon tuumaustaukojakin. Kaikki reunat on huoliteltu kirpparilta löytämälläni villakantilla. Sitä on käytetty myös takin sisäpuolella saumanvarojen viimeistelyyn, sillä neuleen leikatut saumat vedin karskisti vain saumurilla huolitellen. Villakantti oli harsittava huolellisesti paikalleen ompelua varten, joten aikaavievää sen käyttö oli. Lopulta päätin vain ommella sen käsin, sillä melkein yhtä kovan työn joutui tekemään harsimisessa. 


Puuttuvan pituuden ongelman ratkaisin leikkaamalla vanhojen lasketteluhousujen henkseleistä "kuminauhat" ja ompelemalla ne yhteen. Jouduin vielä päällystämään ne villakantilla, sillä pituus ei aivan riittänyt ja jouduin jatkamaan niitä hassulla 10cm pätkällä. Muutoin ne olisivat olleet ihan kivat sellaisenaankin.


Viimeistelin tyylin jäljentämällä silmukoita sinisellä salmiakki-kuvion mukaan niskaan ja toiseen hihaan. Taskuja tämä vähän jäi kaipaamaan ja se ripustuslenkki! Millä muistaisikin aina ommella sen mukaan tuonne niskaan? Mutta muutoin pidän tästä todella paljon! Hyvä ettei mennyt aikanaan liian halvalla kirpparilla tämä upea aihio!

4 kommenttia:

  1. Huiman hieno! 🙂 Ja oivaltavaa kierrätystä.

    VastaaPoista
  2. Tosi tyylikäs! Tuo sininen kangas hihoissa ja kyljissä käy tosi hyvin puseroon, tosi kivat leikkaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaavoitus olikin omia kokeiluja, pohja lempparihupparista ja leikkaukset sen pohjalle suunniteltuja.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...