tiistai 8. maaliskuuta 2016

Tatti talvella!!! Sukkakestävyydestä

Huomasin joululomalla, kun sisko lepuutteli raskauden rasittamia jalkojaan, että sukanpohjat ovat melkein puhki. Käskin siskoa sitten pesemään sukat seuraavaan vierailukertaan, jotta voin ottaa ne parsintaan.


Ravelrystä tarkistin että pinkit Bexit on neulottu tammikuussa 2012. Jossain vaiheessa vuotta sisko sai sukat käyttöönsä, eli käytössä ne ovat olleet nelisen vuotta. Lanka on Cascade Yarns Heritage (merino 75/nylon 25). Käyttöasteesta en osaa sanoa, pitänee siskolta kysyä. Mutta kohtalaisen hyvänä pidän sukan kestoa. Kulumista on kantapäässä ja päkiän alla. Muutoin tuota nyppyä on pinnassa kohtalaisesti, mutta nypyt poistamalla näistä saanee ihan nätit.




Sukkien parsiminen ei kuulu minunkaan lempihommiini, mutta kun muistelen sitä vaivaa mikä näihinkin sukkiin meni saa hieman enemmän sisua ryhtyä toimeen. Muistelin että äiti on joskus kysellyt kotona että tiedämmekö mikä ihmeellinen puinen tatti on ja mieleeni jäi sen kuuluvan sukan parsintaan. Kysäisin sitten äkkiä vieläkö se löytyy ja vastaus oli että tietenkin.


Tatin avulla parsiminen oli jopa kohtalaisen miellyttävää. Ei tarvitse pitää toista kättä sukan sisällä ja tökkiä sitä neuloilla tai vaihtoehtoisesti ommella ala- ja yläpuoli paikoitellen yhteen. Sukan saa kivasti pingotettua ja pideltyä kiinni. Lisäksi hatun saa irti jalasta, mikäli se helpottaa työskentelyä. Oikein oiva kapine sukkakäyttäjälle!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...