maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kuinka äklölanka kesytetään


En tiedä mikä ihme minut riivasi kun ostin tämän punaisenkirjavan Kirjo-Pirkka kerän. Tästä ei yksinään saa aikaan mitään silmiämiellyttävää. Kirjoneuleessakin yritin parikin kertaa mutta ei toiminut sitten millään ei. Laatikonnurkkaan (ja syvälle!) jouti kerä.


Lankalaihista vietellessä kaivoin kerän sitten esiin ja yritin vielä kerran. Yksinkertainen on kaunista ajatuksella raidoittelin valkoisen Roosa-nauha Sukkalangan kanssa ja kas sehän toimii! Nyt kerästä tulee raikkaan raitaiset mukavat sukat.

Malli on perus sukkaa 64 silmukalla, raidoitus 4 kerrosta kukertavaa 3 valkoista. Testailin samalla kärkikavennuksia. Ohuesta sukkalangasta tehtynä kahdella sivulla kavennukset näyttävät mielestäni paremmalta kuin sädekavennus. Toisaalta jos raidoitusta olisi jatkanut sädekavennuksessakin tilanne voisi olla toinen.



Yhdestä kerästä sain aikaiseksi kolme paria sukkia, joista yhdet lahjoitin jo ennen kuvien ottamista kaverilleni. Pieni nöttönen jäi jäljelle, mutta eiköhän sekin aikanaan johonkin työhön huku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...