Vakka kantensa löytää

Vaihteeksi puutoitä tai askareluja nämä varmaankin ennemmin ovat. Pidän kovasti vanhoista Riihimäen Karhu- ja Ilves-tölkeistä. Ovat tilavia ja nättejä säilyttää erinnäisiä asioita. Tölkkejä on alettu valmistaa 50-luvulla ja viimeiset yllätyksekseni on tehty 90-luvulla! Omani ovat suureltaosin mummoniaikaisia, joten vanhempaa tuotantoa. Ongelmana on vain että peltiset kannet ovat olleet ajansaatossa hukkuvaa (tai pahoin ruostuvaa) tavaraa.

Olikohan toissatalvena kun vintillä ronutessani huomasin veljeni ala-asteaikaisissa puutöissä kannun kannen. Se oli tehty kahdesta ympyrästä jotka oli ruuvvattu yhteen. Alempi ympyrä oli hieman pienempi kuin kannun suuaukko ja ylempi taas suurempi. Tajusin että samalla tekniikalla saan tehtyä kansia myös karhupurkkeihini.

Tovihan siinä vierähti ennenkuin ne valmiiksi saatiin. Kannet on tehty tuuman paksusta koivulankusta. Olisi saanut olla paksumpaakin mutta varastoista ei löytynyt. Reikäporalla, joka on halkaisijaltaan suurempi kuin purkin aukko saatiin pyörylät muotoonsa. Seuraavaksi tein yläjyrsimellä lipan, eli alapuoli kapeni niin että se mahtui purkin suun sisään. Jyrsin myös yläreunan hieman pyöreämmäksi.

Ja sitten alkoi se kaikista inhottavin vaihe, nimittäin hiominen, hiominen ja hiominen. Seuraavalla kerralla aion olla senverran viisaampi, että valitsen jo valmiiksi höylätyn lankun. Raakalautaa saa meinaan hetken jos toisen hinkata. Puuh sanon minä. Perfektionisti kun en myönnä olevani, olisi joku toinen saattanut hioa kansien alapintoja vielä enemmän.

Hirveän hiomisen jälkeen käsittelin kannet mehiläisvahalla. Valisin sen koska ajattelin sen olevan keittiökäytössä huoleton ei myrkyllinen valinta. No valitsen senkin toisella kertaa toisin. Nimittäin ei kestä vettä tuo pintakäsittely vaan jättää ikäviä täpliä (jotka saa kyllä uusintakäsittelyllä poistettua).

Kansien messinkiset nupit ovat vanhojen hevosvaunujen kärrypeiton kiinnitykseen käytettyjä. Sopiva oikein mainiosti porakoneen tekemään reikään ja viimeistelevät kyllä tyylin.