torstai 9. kesäkuuta 2016

Mustasta ruostetta esiin


Lämmittelen tässä uudelleen vanhaa harrastusta. Kävimme nimittäin aikoja sitten äitini kanssa pitkään kansalaisopiston ompelukursseilla. Lisäksi olen ommellut muutoinkin nuoruudessani paljon ja kaikenlaista. Sitten se vain jäi. Neulominen ja sitä seurannut virkkaus olivat helpompia harrastaa kotoa poismuuttamisen jälkeen. Ei tarvinnut paljoa tilaa välineille ja lyhyempikin aika riittää asian eteenpäin viemikseksi.

Viimevuoden lopulla innostuin kuitenkin kovasti uudelleen ompelusta. Hamstraamalla paljon kankaita ja ostamalla peitetikkikoneen. Juu peittarihan nyt on tietysti ensimmäinen mikä ompeluharrastuksessa tarvitaan... Mutta puollustuksekseni kone oli käytetty ja tosi halpa. Ehkä nyt myös trikootyöt onnistuvat toiseen malliin kuin ennen. Kaksoisneulaompelu ei ikinä oikein tuntunut toimivan kohdallani.


Miehelle on aina hyvä tehdä kokeiluvaatteita, vaikkakin t-paita laatikko pursuilee jo muutenkin yli. Mustassa on taasen se hyväpuoli että ehkä ne kaikki harhatikit eivät sitten näy ihan niin hyvin. Kaava on siis ihan perus T-paitaa. 

Tylsään mustaan piti tietysti keksiä jotain kivaa ja kokeilin ensimmäisen kerran kloorilla valkaisua. Ainakin tästä mustasta tuli esiin kaunis kuparinruskea sävy. (Kokeilkaahan aina ensin koetilkkuun mitä sieltä paljastuu, sillä toinen kokeiluni oli jotain aivan muuta) Sabluunan leikkasin piirtoheitinkalvosta, jotta voin käyttää sitä uudelleen. Kloori oli nestemäistä joten tupsuttelin sen paikalleen siveltimellä. Lopuksi roiskin sinne tänne klooria lisäefektiksi. Tämän jälkeen mietin että geelimäinen olisi ehkä toiminut paremmin. Jäljestä tuli kuitenkin mielestäni tosi kiva, roiskeita voisi vielä lisätä enemmänkin. Haaveilin myös reuinojen huolittelua oranssilla, mutta en sitten lähtenyt lankaostoksille. Seuraavaan koekappaleeseen sitten. 


Peitetikkikone toimi kohtalaisen hyvin. Tutustumiseen menee kyllä hetki aikaa ja erityisesti kaasun totutteluun. Hiljaista tahtia tuntuu tämän kanssa olevan vaikea löytää. Joko ei mennä ollenkaan eteenpäin tai rynnistettään kunnolla. Tästä johtuen varsinkin pääntien tikkaukset mutkittelevatkin sitten aikalailla. Onneksi ei näy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...