Nyt on aika paljastaa mitä paketoitiin jouluksi paperiin käsityörintamalla. Koetimme kovasti vastustaa materialistista joulua ja siksi tehdytkin joululahjat ovat hyvin maltilliset. Kummipojat saivat molemmat heijastinliivit ja oli paketissa villasukatkin, mutta keskitytään nyt huomioliiveihin.
Molemmat ovat kovia konemiehiä, mutta toinen ilmoitti haluavansa heijastinliiviin perheen kissan Minnin. No tietystihän kummitäti tekee niinkuin käsky käy. Voin sanoa kyllä, että toista raitakissa-aplikaatiota en kyllä hetkeen tee.
Minni-kissaan on leikattu puuvillakankaasta valkoinen ja ruskea pohja. Kissan raidat, silmät, korvat ja suu on sitten toteutettu heijastinnauhasta. Näin pikkutarkassa työssä liimasin nauhat ensin paikalleen ja ompelin tämänjälkeen ne kiinni. Kissa näyttää ihan verenhimoiselta zombilta kun valo siihen pimessä osuu. Lisäsin eteen myös kunnon kastaleen heijastinnauhaa, sillä kissassa oli mielestäni liian vähän heijastavaa pinta-alaa.
Toisen pojan kaivinkone on tehty mieheni piirrustuksen perusteella. Pelkistäminen on minulle hankalaa ja pyrin turhan realistiseen toteutukseen usein. Kun sopivaa piirrosmaista mallia ei löytynyt nopealla etsinnällä, pyysin isäntää piirtämään kuvan, jonka pohjalta olikin paljon helpompi tehdä malli.
Molemmissa on takan kunnon huomioheijastinkolmio vielä lisäksi. Sivuissa on kuminauhat ja päälle se vedetään päänkautta. Pääaukkoa olikin vaikea saada riittävän isoksi. Lapsilla on kuitenkin suhteessa hyvin iso pää. Toivottavasti on riittävän avara, että menee helposti päälle ja pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti