Vuoden lopussa aina mietitään miten on edellinen vuosi mennyt ja asetetaan tavoitteita uudelle. Tänään olen selaillut erilaisten käsityöblogien vuosikatsauksia aivan ihmeissäni. Miten sitä ihmiset saavatkin aikaan? Päädyin selaamaan omia käsitöitäni menneeltä vuodelta ja olenahan minäkin saanut aikaan! Vaikka itsestäni vuosi tuntuu hukkaanheitetyltä käsityörintamalla on tapahtunut.
2016 vuonna tarkoitukseni oli harjoitella kirjoneuletta ja siinä onnistuinkin. Ei se edelleenkään täydellistä ole, mutta periaatteet ovat nyt selvemmät; lankadominanssit ja niin edespäin. Sain aikaan hyviä kirjoneulesukkia ja ihailemani Wiola-takin, johon olen todella tyytyväinen. Kirjoneuleen kanssa täytyy edelleen harjoitella langankireyden säätelyä, tuppaa tulemaan joko liian tiukkaa tai löysää.
Wiolatakin ja vauvanpeitteen kanssa opin myös steekkaamaan. Eli kirjoneuletta pyörönä ja lopuksi ronskisti leikataan koko työ halki. Käytin sauman kiinnittämiseen ompelukoneen sijaan virkattua vahviketta. Aivan järjenvastaista miten se voi pitää? Mutta eipä ole ongelmia vielä näkynyt. Tästedes steekkaan kaiken mahdollisen!
Välitöinä tuli neulottua paljon kaikkea pientä. Pipoja, pantoja ja tavissukkia, joista ei paljoa ole kerrottavaa tässä. Huivipuolella vuosi ei ollut antoisa. Kerroin jo aiemmin että varmaan kaksi-kolme vuotta kestänyt pitsiähky on edelleen päälle. Yhden valtaisankokoisen paksun villa-alpakkahuivin sain neulottua alkuvuodesta. Tulisiko sille käyttöä nyt luvattujen pakkasten myötä.
Pikkuprojekteina myös puffeja on tullut tehtyä viime vuonna. Syynä tähän oli jämälankojen vähennysyritys (palataan seuraavassa postauksessa siihen miten tässä kävi). Laskeskelin myös, että puffeja tarvitaan vielä aikamäärä haluaamaani kokoon. Joten eikun neulomaan lisää.
Virkkauspuolelta mainittakoon kaksi afrikankukkaeläintä. Se aito ja alkuperäinen virtahepo ja kirahvi. Olen salaa päättänyt, että teen enää kaksi, ja toivon ettei Heidiltä tule lisää ihania-pakko-saada-malleja. Virkkasin myös vuoden lopulla talvi-kranssin, josta pidän todella paljon. Toisinaan tuollainen älytön näpertäminen on kerrassaan ihanaa. Vaikka normaalisti inhoan neuleiden päätelyä ja kaikkea siihen liittyvää pientä. Virkkausprojekteista myös vessaan valmistettu matto oli erittäin onnistunut työ.
Ompeluprojektit painottuivat lastenvaatteisiin ja trikooseen, ostin nimittän melkein vuosi sitten sen peitetikkikoneen ja yhteistä tulevaisuutta on tämän kanssa sitten katsasteltu. Erityisen onnistunut olo on Batman-viitasta ja siskolle annetusta Ehta-hupparista. Olen itseasiassa ommellut enemmänkin kuin mitä blogin puolella olen näyttänyt. Mutta perus t-paitojen esittely ei aina tunnu kauhean kehittävältä, joten olen jättänyt väliin bloggausten tekemisen niistä.
Viime vuodelta jäi mieleeni myös Kotiliesi-käsityölehden asustekilpailun voitto. Siinä toteutui joitain pikkutytön muotisuunnittelu unelmia, kun pääsi runwaylla kävelemään! Toista tälläistä tilannetta tuskin tulee enää eteen.
Uudelta vuodelta odotan parin paidan neulomista, muutama sukkamallikin on tunkemassa oikein innokkaasti puikoille. Ompelupuolella olen suunnitellut ainakin yhtä suurempia projekteja. Saisinkohan tulevana vuonna jo ehkä hieman ohimenneen brioche-patenttineulebuumin itsellenikin päälle? Elämässä on ehkä suurempiakin muutoksia tulossa, harrastusaika saattaa jäädä vähemmälle ja mahdollisesti aloitan toisenkin blogin näiltä tiimoilta. Aika näyttää, vuodenpäästä pohditaan taas mitä jäi käteen.

Onnea asustekilpailun voitosta! Ihana, harmaa palmikkotunika Sinulla (?) tuossa kuvassa. Oletko neulonut sen itse? Millä ohjeella tunika on neulottu?
VastaaPoistaSari
Kiitos! Tunika on jo muutaman vuoden vanha ja sen on sovellettu ranskalaisen Bergere de Francen 12/13 kokoelman jakusta. Alla linkki ravelryyn.
Poistahttp://www.ravelry.com/patterns/library/582---jacket
Kiitos! Tunika on tosiaan huikean kaunis! Olet soveltanut ohjetta valtavan taitavasti.
PoistaSari