maanantai 15. toukokuuta 2017

Autopojalle


Tuli taas aika keksiä kummipojalle lahja. Olemme yrittäneet keksiä lahjaksi aina jotain käytännöllistä, mutta mielekästä ja välttää kaupastaostettuja. Ainakin aiemmat lahjat ovat kuulemma olleet mieluisia, joten toivotaan että niin käy tälläkin kertaa. Lahjat muotoutuivat kierrätysvaatteista ja Majapuun kankaasta. En tiedä miten kierrätettyihin vaatteisiin suhtaudutaan lahjana. Mutta ajatushan on tärkein lahjan kanssa, ei niinkään sen rahallinen arvo. Poikien ja autojen kohdalla harvoin menee metsään. Varsinkin jos vaarilla on erikoisia maastoautoja. Joten inspiraatiota etsittiin sieltä.



 Housuissa on omat vanhat farkkuni, etukappaleet on siis leikattu vanhoista housun etumuksista. Takakankaana on tukeva harjattu college (pakanpääkangas, merkinnät ja muut "virheet" tuomassa työvaatemaista rouheutta housuihin). Naisten housut ovat jo hieman pienet kolmivuotiaan ei niin istuviin housuihin. Leikkasin kappaleen niin, että farkkujen takaosaa tuli mukaan. Uusi sauma asettui juuri tuohon vanhan sauman viereen. Huolellisempi olisi ratkonut sauman ja ommellut uuden sauman samaan paikkaan. Vyötärön resori on ommeltu farkkujen vyötärön taakse. Tein toisenkin version, jossa ompelin vyötärön "normaalisti" mutta saumasta tulee aika paksu joten ainakin toinen vyötärökaitale olisi hyvä ratkoa irti. (Joko huomaatte, että en ole ratkoja kanssa oikein kaveria). Kannattaa valita hieman pehmeämpi tai kunnolla kulutettu farkkukangas, ettei ole liian jäykkää.


Vanhoissa farkuissa oli jo pieni reikä tuloillaan, joten ompelin taakse palasen keltaista kangasta ja suurensin reikää autonmuotoisesti. Renkaat tein kangastussilla ja silitin kiinni toivottavasti hyvin.


Hihat ja lippapipon rengaskangas ovat siis Majapuun valimoimasta. Punainen digitrikoota ja harmaa jc-collegea. Loput on kierrätettyä materiaalia.  Keltainen kangas on aikuisten college-paidasta, josta myös käytin resorit housuihin. T-paita (niitä hihoja lukuunottamatta) on kahdesta eri t-paidasta rakennettu, lisäksi toisesta käytettiin kangasta pipon vuorittamiseen.


Lippapipon kaava on Noshin ja siihen on lisätty vaarin firman logo sekä pojan nimi, vaarin vastaavat lippikset kun ovat vielä hieman liian isoja. Lipassa on askarteluhuopaa ja perus tukikankaat kummallakin puolella kovittamassa sitä muotoon. Lahja kulki postimiehen mukana ja vielä ainakaan ei ole kuulunut miten kelpasivat, joten jännitellään vielä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...