keskiviikko 31. toukokuuta 2017

He tapasivat sateen kastelemalla nurmikolla




Tämä on sitten viimeinen kerta kun näitä kukkaeläimiä teen. No more! Nyt on nimittäin lähes kaikki alkujaan näitä varten hankitut puuvillalangatkin käytetty. Olisiko reilut sata grammaa jäljellä, niistä ei enää yhtään kokonaista saa aikaiseen, tai ehkä  pienen kalan tai linnun.. Mutta se on loppu nyt. Eipä Heidiltä uusia ole tullutkaan, onneksi... Pelästyin jo kun etsysivuilla näin uuden mallin, mutta se olikin tilkkuohje alkuperäiseen virtahepoon (vink-vink-tilkkuilijat). Mutta sain siis huokaista helpotuksesta, ei uusia ihania kukkaeläimiä, jotka pitäisi liittää laumaan.


Kaikki toteuttamani eläimet ovat eritavoin väreistä koottuja ja hännät on tehty myöskin aina eri tavalla. Aika kikkailua alkaa jo olla, mutta ovat erilaisia. Norsusta tuli kokovalkoinen ja kameli on sitten niin kirjava kuin voi olla. Molemmissa on jotain todella kaunista, yksivärisen harmonia ja kirjavan iloisuus. En osaa päättää kumpi on mielekkäämpi.



Norsun kärsän käänsin ylöspäin ja ajatuksena oli laittaa takajalkoihin hiekkapussipainot. Mutta täyttövaiheessa unohdin tämänkin idean. Joten norsu on kärsällään vähänväliä. Kamelin (vai dromedaarin?) kaulakin olisi jotain vahvistusta vaatinut, kovasti tykkää vain ruohoa syödä. Mutta muutoin ei valittamista, ohjeet taas ensiluokkaiset!







Lanka: Sachemyer Catania 
Koukku:2,5
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...