Päivitelläämpä tämän talven ryijy-projektia, aiemmat postaukset näet täältä. Olen pitänyt tätä viikonloppuprojektina, joten edestyminen on kohtalaisen hidasta. Mutta varmaa! Nukkaaminen on mukavaa puuhaa, jotenkin rauhoittavaa pistellä paksulla neulalla lankaa kankaalle. Tämän myötä olen jopa innostunut käsinompelusta, tekisi mieli aloittaa joku projekti siihenkin. Istua vain sohvannurkassa ja pistellä neulan ja langan kanssa menemään.
Tätä ryijynukkailua ei ihan sohvannurkassa voi harrastaa, tarvitaan kohtalaisen paljon pöytäpinta-alaa johon liivin saa levälleen. Nukkaus aloitetaan vasemmalta ja edetään oikealle. Kuvion muodostuminen kun on aina kiinnostavaa, oikea puoli jää aina vähän kesken, kun vasemmalta voi jo aloittaa uuden rivin, jotta näkee miltä se kuvio sitten loppupeleissä näyttää.
Kuviosta näyttääkin tulevan aika massiivinen, saa nähdä miten se toimii valmiissa vaatteessa, oma selkäni kun ei ole mikään ladonovi. Alareuna on nyt kokonaan tehty, samoin selkäosa taskujen välissä. Seuraavaksi tulisi päättää teenkö kuvioita tuohon etuosaan vetoketjun molemminpuolin vai enkö. Ja jos, niin mitä? Ideoita otetaan vastaan! Jokin spiraali siihen voitaisiin suunnitella, sillä etuosasta tulee muutoin aika yksinkertainen takaosaan verrattuna. Vai onko se vain hyvä asia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti